Maynard James Keenan opastaa, mistä kappaleesta kannattaa aloittaa Toolin kimuranttiin musiikkiin tutustuminen

"Minulle siinä yhdistyvät varhaisen tuotantomme energia kypsempään energiaamme", laulaja perustelee valintaansa.

08.12.2021

Progressiivista vaihtoehtometallia soittavan Toolin musiikkiin ei välttämättä ole kaikkein helpointa päästä sisälle. Laulaja Maynard James Keenan antoikin BBC:n Radio 1 Rock Show’n haastattelussa vinkin, mistä kappaleesta ummikon kannattaisi lähteä tutustumaan bändin katalogiin: nokkamies suositteli ensimmäiseksi Tool-maistiaiseksi 10,000 Days -levyltä löytyvää The Pot -kappaletta.

””Minulle siinä yhdistyvät varhaisen tuotantomme energia kypsempään energiaamme ja se myös nyökkää vuosien varrella imettyjen vaikutteidemme suuntaan”, Maynard perustelee.

”Me joudumme yleensä kamppailemaan väsymykseen asti siitä, että jokainen soittaja pääsee loistamaan täysillä kaikessa mitä teemme. Mutta tämä kappale tuntuu, ei välttämättä vaivattomalta, mutta tuoreelta ja tietoisesti tiedostamattoman helpolta, jos ymmärrät mitä tarkoitan.”

”Jos aiot soittaa musiikkiamme jollekin saadaksesi hänet innostumaan meistä, minusta ei kannata heti aloittaa jostain 27-minuuttisista kappaleista. Rauhoitu. Keskity The Pot -kappaleeseen, se esittelee hyvin kaikki ne muut mahdollisuudet, mitä tässä projektissa voi tapahtua.”

Lisää luettavaa