Niskalaukauksesta, Rioghanista ja Circus of Rockista tutut hahmot pistivät uuden bändin pystyyn

Homman nimenä on instrumentaalinen progemetalli.

Julkaistu:

Nils Ursin (Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Marsh Tea), Teemu Liekkala (Rioghan, Red Eleven), Samuli Federley (Circus of Rock) ja Leevi Parkkinen (Relight, Katko) ovat pistäneet pystyyn uuden instrumentaalista progemetallia soittavan yhtyeen. Orkesteri tottelee nimeä Neurotransmitters – Active, ja aloittaa näillä näppäimillä esikois-ep:nsä äänitykset. Levyn julkaisee Eclipse Music Finland.

Orkesteri alkoi hahmottua, kun bändin säveltäjänä toimiva Ursin julkaisi pari vuotta sitten omalla nimellään singlen Folks with High Expectations, johon hän pyysi Federleyn vierailijaksi. Kappaleita alkoi syntyä enemmänkin ja nälkä kasvoi syödessä.

”Samulin ilmiömäinen taito tuottaa sooloa on aivan käsittämätöntä ja tällaiseen musiikkiin jos mihin hänen virtuositeettinsa sopii paremmin kuin hyvin”, Ursin tuumaa.

Toiseksi kitaristiksi valittiin Ursinin kanssa yhteistyötä jo Marsh Tea -yhtyeen debyytillä tehnyt Liekkala. Parkkiseen Ursin puolestaan tutustui Liekkalan kautta, joka oli tehnyt aiemminkin yhteistyötä rumpalin kanssa.

”Teemu on ylivoimaisesti tarkin ja kultakorvaisin kitaristi jonka tunnen sekä äänittäjänä että miksaajana äärimmäisen taitava”, Ursin toteaa ja jatkaa:

”Leevi on uskomaton lahjakkuus. Hän ei kumarra ja katoa vaikeampienkaan rytmien edessä, vaan ottaa ne omikseen ja näyttää kuka käskee.”

Lisää Inferno.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi