Oodi luomisen energiavirralle – ensinäytössä Spiritraiserin mystinen Stream-video

Kappale sai alkunsa kitaristi Uula Korhosen unesta.

18.11.2021

Muiden muassa Profane Omenista ja Sleep of Monstersista tutuista miehistä kasattu Spiritraiser julkaisee keväällä 2022 toisen albuminsa. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Glory saa perjantaina 19.11. jatkoa Stream-singlestä, jonka kylkeen tehty video saa ensiesityksensä jo nyt Infernon kautta. Videon pariin pääset tuosta ylempää.

Monikerroksinen Stream laajentaa yhtyeen tuotannon monimuotoisuutta kallistuen tuttujen elementtien lisäksi stadionrockin puolelle. Kappaleen syntyhistoria taas on osoitus siitä, millä tavalla luomistyö voi tapahtua alitajuisesti.

”Heräsin nähtyäni unen, jossa soitin vanhalla treeniksellämme monien muiden soittajien kanssa kappaletta, joka kumpusi jokaisen soittajan sielusta sellaisella voimalla ja varmuudella, että sanoja ei tarvittu. Aluksi olin vain hämmentynyt mutta pian ymmärsin, että kyseessähän on Spiritraiserin kappale, joka on saatava talteen”, kertoo kitaristi Uula Korhonen.

Korhonen kertoo tämän jälkeen herättäneensä kämppäkaverinsa, bändin rumpalin Kristian Merilahden ja nämä kiirehtivät yhtyeen treenikämpälle laittamaan unessa kuulleet ideat talteen. Tämä vuorostaan inspiroi laulaja Jules Näveriä, joka oli myös törmännyt Oliver Wendell Holmes Sr:n lainaukseen ”Monet ihmiset kuolevat musiikki sisällään”.

”Minua kiehtoi ajatus alitajuisesta luomisprosessista, jota varmasti tapahtuu monilla muillakin kuin vain taiteen parissa työskentelevillä ihmisillä, ja aloin kirjoittamaan jonkinlaista oodia luomisen energiavirralle. Siitä kiinni saaminen on aina palkitseva elämys ja lopulta se on se suurin tunne itselleni musiikin luomisessa”, Näveri avaa kappaleen lyriikkapuolta.

Lisää luettavaa