Etsi
Liput ovat myynnissä.
Kappaleen on tuottanut maineikas Dan Lancaster.
Portnoyn mielestä hänen poikansa Max olisi täydellinen maskibändin rumpali.
Cryptic Hatredin toinen pitkäsoitto ilmestyy virallisesti 5.7.
Syksyllä julkaistava levy on Koskisen ensimmäinen yhtyeen kanssa.
Project Silencen uusi kappale pohjaa tuttuun videopelisarjaan.
Datsunin ikkunat levälleen ja luu pihalle, biletysoikeustieteen maisterit saapuvat!
Joukkorahoituskampanja käynnissä.
Uusi albumi ilmestyy syksyllä.
Spit on that thang!
Saksalainen hatunnosto viime vuoden Euroviisujen todelliselle voittajalle.
Klassikkokappaleen uusi tulkinta.
Odotus on pian ohi!
Tuoreella miehistöllä tuleviin koitoksiin.
Lauluja henkilökohtaisen melankolian alhosta.
Erikoinen episodi nähtiin liettualaisfestareilla.
Tänään ilmestynyt Memoria Viva on yhtyeen kolmas pitkäsoitto.
"Eloy oli ainoa, jolla oli rohkeutta tulla jammailemaan kanssamme."
Molemmat yhtyeet nähdään tänä viikonloppuna Tuskassa.
"Kappale on omistettu kaikille, jotka tarvitsevat rohkaisua, motivaatiota, päättäväisyyttä ja sisäistä voimaa."
Rumpalin mukaan levy jatkaa siitä, mihin viisikko jäi vuonna 2009.
Blood Incantation katsoo tulevalla albumillaan menneiden vuosikymmenten suuntaan.
Yhtye esitti Brian Tatlerin kanssa tietenkin Am I Evilin.
Yhtye on jättänyt enimmät black metal -vivahteet taka-alalle.
"On jazz-kulkuja, joissa vaihtuu sointu jokaisella iskulla. Se on haastavaa!"