Etsi
Kosketinsoittaja kehuu kappaletta uuden levyn kruununjalokiveksi.
Moniulotteista melodista death metalia soittavan ruotsalaisen In Mourningin vuonna 2012 alkaneen albumitrilogian viimeinen osa myrskyää ilmoille suoraan sydämestä.
Fates-pitkäsoitto ilmestyy 24.1.1
Elokuva saanee ensi-iltansa maaliskuussa.
Firebride on helmikuussa ilmestyvän levyn nimikkokappale.
Di'Annosta ollaan tekemässä myös dokumenttielokuvaa, kertovat Beermageddonin järjestäjät.
Parhaillaan uuden levyn parissa ahkeroiva Avenged Sevenfold kaivoi ylös vanhan kappaleen.
Benightedilla on vauhti päällä.
Huhtikuussa tärähtää!
British Lion nähdään kesällä Rockfestissä.
Levyllä on mukana myös pitkä lista nimekkäitä vierailijoita.
Provinssi 2020 näyttää tähän asti hyvinkin rock- ja metallipainotteiselta.
Judas Priest -kitaristi ei monien muiden tavoin voi käsittää, miksi yhtyettä ei vieläkään nimetty mukaan.
Godthrymm tietää, kuinka vanhakantaista brittidoomia työstetään.
Nyt on kulttuuria koko rahalla!
Basisti kiistää väitteet seksuaalirikoksista.
Lemiläinen kiuasvalmistaja ja metallibändi paiskaavat kättä.
Straws käsittelee paniikkikohtausta ja epätoivoista yritystä päästä sen aiheuttajan jäljille.
Nyt on lievästi sanottuna outo meininki.
Myrkur hylkäsi äärimetallin - ainakin toistaiseksi.
Christy tekee kunniaa Tom Sawyerin rumpusoolo-osuudelle.
Paikkaava kitaristi on kuitenkin jo tiedossa.
Rom 5:8 -video on taattua Behemoth-laatua.
The Coven on metallin ja magian piiri.
Lindemann saapuu Suomeen helmikuun lopulla.