Tyrantti julkaisi uuden musiikkivideon – luvassa valtavan virittynyt tunnelma ja stadionluokan kertosäe

Tyrantti puski ulos uransa isoimman kappaleen.

Viime vuonna ilmestyneellä nimikkoesikoisellaan hyvin nimeä saanut kotimainen hevibändi Tyrantti palaa parrasvaloihin tuomisinaan uusi kappale Veritiikeri.

Biisin musiikkivideo purkitettiin Joensuun jäähallissa:

Veritiikeri on bändin isoin biisi! Siinä on massiiviset soundit, valtavan virittynyt tunnelma ja stadionluokan kertosäe. Musiikkivideo piti siis kuvata jäähallissa, laulaja-basisti Nahka-Sami mehustelee ja jatkaa:

”Joensuu Areenan harjoitusjäähalli tarjosi toki jylhät puitteet videolle, mutta meinattiin saada kaupan päälle hypotermia. Toivotaan, että biisi aiheuttaa vähän eri lailla kylmääviä tunteita kuulijalle.”

Tyrantti on parhaillaan viimeistelemässä toisen albuminsa äänityksiä. Lisää näytebiisejä luvataan ilmestyvän piakkoin.

YouTube video

Lisää luettavaa