Ville Laihiala Radio Citylle: ”Poisonblack on tulossa tiensä päähän”

Entisen Sentenced-solistin Ville Laihialan vuodesta 2000 luotsaama Poisonblack-yhtye heittää tänään viimeisen keikkansa – ainakin pitkään aikaan, bändin nokkamies kertoo Radio Cityn haastattelussa.

Syyksi ”määrittelemättömän mittaiselle tauolle” Laihiala mainitsee henkilökohtaiset motivaatio-ongelmat. Tulevaisuutta täytyy nyt miettiä miehen mukaan ”pitkään ja hartaasti”.

– Seuraavasta levystäkään ei ole mitään suunnitelmia, hän sanoo.

Poisonblack on julkaissut tähän mennessä kuusi albumia, joista viimeisin, Lyijy, ilmestyi 2013.

Bändi esiintyy tänään Oulun 45 Specialissa.