Voivod pian Suomessa! Kävimme bändin historian läpi sen levynkansien kautta, tulkitsijana kansitaiteilija-rumpali Away

Kanadalainen metallilegenda soittaa keskiviikkona 17.10. Helsingin Tavastialla ja seuraavana iltana Tampereen Klubilla.

16.10.2018

Voivod on hieno yhtye. Sen soundi, säveltaju ja tematiikka ovat todella omaperäisiä ja välittömästi tunnistettavia. Bändi on maailmankuulu mutta edelleen undergroundia.

Kanadan ranskankielisellä alueella siinnyt yhtye on tehnyt pitkän ja vähintäänkin vaiherikkaan uran. Jos sen levyt järjestää genreittäin, tuotannon saa ripotella aika moneen lokeroon – jos kaikkia neljäätoista kiekkoa on edes kanttia pitää hyllyssä.

Kun langanpäähän saadaan Voivodin ainoa koko sen matkan mukana ollut jäsen, 55-vuotias rumpali Michel ”Away” Langevin (kuvassa etualalla), kysymyspatteri on suorastaan pakko laatia levynkansien pohjalta. Away on vastannut Voivodin teemoista, tehnyt bändin kaikki kannet ja nähnyt kaikki sen uran käänteet.

Away alkoi huomata orastavan kuvataiteellisen kysyntänsä 1980-luvun lopulla, kun häntä pyydettiin tekemään logoja bändeille ja levy-yhtiöille. Tästä kehkeytyi muusikolle rinnakkaisura.

– Kun en touhua Voivodin parissa, teen graffaa muille: kirjan- ja levynkansia, T-paitoja, tatuointeja… Olen ajautunut graafiseksi suunnittelijaksi, ja eritoten taiteestani julkaistu kirja Worlds Away [2009] auttoi minua eteenpäin. Myös kansitaide [Dave Grohlin metalliprojektille] Probotille 2004 avasi ovia. Olen kuitenkin pääasiassa rokkirumpali.

Urien alku

Aloitamme Awayn taiteellisen uran ruotimisen miehen ensimmäisestä kannesta ja levystä, vuoden 1984 Voivod-debyytistä War and Pain.

– Se oli kylmän sodan aikaa, ja yritin kuvata kannessa parhaani mukaan ydinsodan pelkoa. Kansi on akryylimaalaus. En ollut tehnyt minkäänlaista maalausta koskaan aiemmin, ja Metal Blade oli todella hermostunut siitä, että bändin rumpali ährää julkaisulle kantta. Mielestäni kansi silti on linjassa musiikin ja lyriikoiden kanssa.

– Kuvan tekemiseen meni kamalasti aikaa. Minulla ei ole mitään koulutusta. Bändillä oli sama tilanne, me vasta opettelimme hommaa. Tai no, Piggy [Denis D’Amour] oli soittanut kitaraa jo yhdeksänvuotiaasta. Oppimisvaiheen kyllä kuulee kolmella ensimmäisellä albumillamme, mutta evoluutio oli aika kiivastahtinen.

 

 

Jo romuluisen mutta voimallisen War and Painin kannessa komeilee bändin maskottihahmo, Voivod. 

– Kansi sai tosi paljon vaikutteita Iron Maidenin debyytin kannesta. Monilla thrashbändeillä oli kannessa maskotti, ja meillekin albumista toiseen muuntuva sellainen tuli ihan luonnostaan. Toiselle levylle siitä tuli Korgull, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi tankki.

Kakkoslevy Rrröööaaarrr (1986) oli kehittynyt hiukan nyanssirikkaammaksi, ja myös sen kannen ilmiasu oli teknisesti debyyttiä taidokkaampi. Värimaailma on silti mustapunainen, ja liike suuntautuu yhä vasemmalle. 

– Hmm, kiinnostavaa! En olekaan koskaan ajatellut tuota. Itse asiassa piirrän kyllä usein vasemmalle suuntaavia kuvia, kenties siksi että olen oikeakätinen. 

– Toisellekaan levylle ei ollut paljoa värejä käytössä, vain jokunen tuubi. Mustaa, punaista ja valkoista, ehkä joku keltainen. Ne olivat suosikkivärejäni. Muutimme Montrealiin 1985 ja olimme todella köyhiä. Kuva on tehty pahvilaatikon kylkeen, mikä on tietysti aivan kahjoa.

 

 

Rrröööaaarrrin kannesta löytyy myöhemmin ikoniseksi muodostunut Voivod-logo. Sen kehitys ensilevystä kuvaa myös yhtyeen evoluutiota.

– Olimme War and Painin aikaan todella nuoria ja asuimme kaukana Quebecin pohjoispuolella. Emme tienneet oikein mistään mitään. Maalasin kuvan, logon ja levyn nimen samaan maalaukseen, koska en tiennyt, että toisinkin voi tehdä. Rrröööaaarrrin logon sentään tein musteella ja kuvasta erillään, mutta levyn nimen rustasin suoraan kanteen. Opin siis myös painotekniikasta ihan tekemällä.

Killing Technologyn (1987) kannen värit ovat syvempiä ja teema on jo selvästi scifiä.

 

 

– Maapallon hommat menivät jotenkin siihen suuntaan, että avaruus oli tapetilla: oli Challenger-avaruussukkulan räjähdystä, Reaganin ajan Star Wars -puolustusjärjestelmäprojektia, asejärjestelmien kehittymistä, tuli lasereita… Yhtäkkiä kaikki oli scifiä. Musiikkimmekin meni scifimpään suuntaan, samoin teemat. 

– Rrröööaaarrrilla Korgull valtasi tankillaan maan, mutta Voivod-hahmon oli etsittävä muita vyöhykkeitä valloitettavakseen. Nyt oli vuorossa avaruus. Dimension Hatrössilla [1988] Voivod päätyi seuraavaan ulottuvuuteen.

Killing Technologylla kansitaiteilija sekoitti sivellin- ja ruiskutekniikoita, Dimension Hatrössillä ruiskua ja mustetta. Jälkimmäisen ero aiempiin on selkeä: Voivod-hahmo on määrättömässä, haaleassa tilassa esiintyen lähinnä abstraktina ilmiönä. Myös bändi eteni samaan suuntaan.

 

 

Adieu, monsieur Voivod!

Voivodin uusi aika koitti vuonna 1989, kun se julkaisi Nothingface-albuminsa. Muutos näkyi jo kannessa, jossa oli enemmän surrealismia ja värejä, mutta ei Voivodia tai Korgullia, ainakaan tunnistettavassa muodossa. Yhtyeen erinomainen cover Pink Floydin Astronomy Dominesta oli taivaskanavilla vankassa rotaatiossa.

– Aloimme tulla tunnetummiksi Dimensionin aikaan erityisesti Tribal Convictionsin ja Psychic Vacuumin videoiden ansiosta. Olimme yhtäkkiä varsin kiireisiä. Kansien käsin väsääminen oli todella aikaa vievää touhua, siihen saattoi mennä kuukausia. Teimme tuolloin levyn vuodessa ja kiersimme paljon, joten oli siirryttävä nopeampaan kuvantuotantoon.

 

 

– Päädyin hankkimaan Commodore Amigan. Se oli mahtava kone, jolla pystyi tekemään multimediaa. Sen resoluutio oli matala ja värejä oli edelleen vähän. Itselleni se oli keino olla tehokkaampi kiertueiden välissä. Eikä enää tarvinnut lähettää originaalimaalausta toiselle mantereelle ja pelätä sen kohtaloa. Nyt saatoin postittaa vain levykkeen. Yritän muuten edelleen jäljitellä vanhan akryylityöskentelyn intensiteettiä, vaikka teenkin asiat digitaalisesti. Vaikeatahan se on.

Pikselitaide meni entistä pidemmälle Voivodin popeimmaksi osoittautuneella Angel Ratillä (1991). Kannessa on vain etäisiä viitteitä Awaylle tavanomaisiin hirviöihin. 

– Bändi meni psykedeelisempään suuntaan, ja biisit olivat enemmän kansantarinoihin kallellaan. Kansi heijasteli tätä vibaa. Olin upgreidannut Amigaani siten, että siinä oli enemmän värejä ja parempi resoluutio. Opin myös kaappaamaan vhs-kasetilta elokuvien ruutuja koneelle. Se vaati laadukkaan videonauhurin ja hyvän pysäytyskuvan. Näin sain irrotettua elokuvista hahmoja digitaaliseen muotoon. Hämähäkki on leffasta Incredible Srinking Man [Mies joka kutistui, 1957]. Olin pentuna täysin tuon elokuvan pauloissa: tyyppi joutuu radioaktiiviseen pilveen ja alkaa kutistua. Sillä oli tosi vahva vaikutus minuun!

 

 

Angel Ratin kansi ei ole samaan tapaan pelottava kuin aiempien levyjen kannet. 

– 1990-luvulla halusimme eroon Voivod-konseptista ja kertoa kansissa enemmänkin levyn sisällöstä.

3d-lasien kanssa katsottavaksi suunnitellun The Outer Limits -levyn kannen inspiraationa oli Grand Funk Railroadin 3d-lasein varustettu Shinin’ On (1974).

– Tein kansitaiteen perinteisesti musteella. Skannasin kuvat ja tein sen 3d-jutun tietokoneella. Tuo kaikki oli todella scifiä, kuten albumikin.

 

 

Levy tarkoitti muutosta myös bändille: miehistö vaihtui ensimmäisen kerran basisti Blackyn (Jean-Yves Theriault) poistuttua kuvioista. 

– The Outer Limits oli minun, Piggyn ja Snaken [Denis Bélanger] kehitelmä ja todella vahvasti progerockia. Siitä puuttui Blackyn tuoma thrash-elementti, minkä äärelle tosin palasimme myöhemmin.

Rähinää kehiin

The Outer Limitsin jälkeen myös Snake jätti bändin ja Eric ”E-Force” Forrest tuli paikkaamaan molemmat riveistä poistuneet jäsenet. Samalla yhtye siirtyi ärjymmän metallisen ilmaisun pariin. Aikoinaan hurjalta räyhältä kuulostanut Negatron (1995) toimi jälkikäteen ajateltuna aika vahvasti myöhemmän Voivod-tuotannon pohjana.

Muutoksen syveneminen heijastui levyn kanteen selkeästi. Siinä ei ole mitään käsintehtyä.

 

 

– Snaken lähtö avasi silmäni sille, että muutos voi tulla eteen koska tahansa. Päätin lähteä opiskelemaan 3d-mallinnusta ja graafista suunnittelua. Tein opiskellessani Negatronin kannen ja Insect-biisin videon, molemmat 3d-tekniikalla.

Sama purppuransävy esiintyy myös toisella Forrest-aikakauden levyllä, Phobosilla (1997). 

– Palasin musteeseen. Piirsin kannen hahmot, skannasin ne ja väritin Macillä. Tuo on muuten epäonnistuneimpia kansiani. En saavuttanut sitä, mitä minulla oli mielessä. Yritin parhaani, mutta tuo kansi ei todellakaan ole suosikkini.

 

 

1990-luvun loppu oli hankalaa aikaa metallille, mutta Voivod huomasi sen lähinnä Pohjois-Amerikassa.

– Tuli uusia bändejä kuten Fear Factory ja Meshuggah, jotka tekivät fantastista kamaa tuoden metallin taas pelikentälle. Pari vuotta oli kuivaa, mutta teimme paljon festareita ja kiertueita Euroopassa. Kiersimme kyllä myös Amerikkaa, mutta Euroopassa tilanne ei ollut muuttunut juurikaan. Siellä metalli oli voimissaan koko 90-luvun, Amerikassa meni läpi jotkin death metal -jutut. Oli siis kannattavampaa puuhata vanhalla mantereella.

Lopusta alkuun

Bändi ajoi kolarin Saksassa vuonna 1998. Eric Forrestin loukkaannuttua Voivod ajautui muutaman vuoden hiljaiseloon, tai toisen tulkinnan mukaan lopetti toimintansa hetkeksi.

Yhtye julkaisi nimikkoalbuminsa vuonna 2003. Snake oli palannut, ja bassoa soitti Jasonic eli entinen Metallica-mies Jason Newsted. Kansi poikkesi kaikesta aiemmasta, joskin tiukan punamusta värimaailma palasi.

 

 

– Halusin sen olevan jonkinlainen varoitusmerkki tai leima, jonka tunnistaisi heti. Kesti kotvasen päättää, mitä elementtejä siinä olisi. Kannesta tuli minimalistinen ihan tarkoituksella. Vihkossa on tosin paljonkin yksityiskohtia. 

Suurimman muutoksen bändi koki Katorzilla. Piggy oli kuollut paksusuolensyöpään vuonna 2006 ja jättänyt demomateriaalia bändille työstettäväksi. Kannessa – punamustassa – on vedosmainen kuva yhtyeen neljästä jäsenestä.

– Kaikki albumin vihkossa olevat kuvat ovat luonnoksia. Kannen suhteen en tiennyt mitä tehdä. Surin yhä Piggyä enkä halunnut kuluttaa aikaa kansikuvan tekemiseen. Tein nopeasti kuvan, jossa neljä jäsentä muodostaa saman tutun Voivod-koneen. Tuolloin minulla ei ollut yksinkertaisesti energiaa tehdä täyttä visualisointia albumin sisällöstä.

 

 

Voivod teki toisenkin albumin edesmenneen kitaristinsa äänittämistä riffeistä. Infinin (2009) tiukasti harmaasävyinen kansi muistuttaa nimikkoalbumista mutta viitannee myös debyytin kannessa piilottelevan kaasunaamarin suuntaan.

– Tuonkin levyn tekeminen otti koville, olla ilman Piggyä studiossa… Ajattelen Piggyä edelleen joka päivä. Tuolloin hänen kuolemastaan oli jo kulunut aikaa, enkä halunnut jäädä vellomaan sen aiheuttamaan hämmennykseen. Työstin kyllä naamaria ja logoa huolella. Aluksi en tiennyt, mitä tehdä etukanteen, ja kuvan piti olla takakannen kuvitusta. Kaikki kuitenkin tykkäsivät kuvasta, joten laitoimme sen paraatipaikalle.

 

 

Kun Piggyn biisiaihiot oli käytetty, Voivodin jatko etenkin levyrintamalla oli epävarma. Keikkakitaristiksi saatiin Dominique ”Rocky” Laroche, ja homma tuntui luistavan sen verran mukavasti, että yhtye ryhtyi myös levyntekoon. Blacky oli palannut bassonvarteen. Target Earth (2013) oli uuden aikakauden Voivodia, mutta ihmeellistä kyllä, äärimmäisen tunnistettavaa ja luonteenomaista sellaista.

– Hmmmm… Tuon levyn kannessa yritin jälleen kuvata musiikkia ja sanoituksia, mutta saatoin käyttää vähän liikaa värejä. Moni oli aika ihmeissään kannen kirjavuudesta ja kyseli, tuleeko levyn mukana kenties purukumia. Tämä on kansi, josta en erityisemmin pidä. Tavoittelin jotakin pelottavampaa, mutta kannesta ei tullut kovinkaan kauhistuttava. Joskus sitä osuu ja joskus ei.

– Uuden The Waken kohdalla onnistuin paljon paremmin. Target Earthillä käytin tavallaan digitaalista maaliruiskua, kun taas The Wakellä oli käytössä digitaalinen sivellin. Sen ansiosta kuvassa on paljon enemmän särmää kuin Target Earthin silkoisissa ja pehmeissä pinnoissa.

 

 

Vaikka Target Earth edusti Voivodin vahvaa perustasoa ja oli sinänsä hatunnoston arvoinen nousu avainhahmon menetyksestä, se ei ole yhtyeen katalogissa missään mielessä merkittävä muutos suuntaan tai toiseen. Blacky häipyi levyn jälkeen jälleen kuvioista ja vei mitä ilmeisimmin ylimääräisen thrashpainolastin mennessään. Bassoon tuli Daniel ”Chewy” Mongrain.

Toinen uusi aika

Tuoretta The Wake -albumia edeltävä Post Society -ep (2016) antoi odottaa muutosta ja musiikillisessa mielessä antoisampaa jatkoa. Siinä missä Post Societysta tuli mieleen Nothingface – mukana on jopa suora viittaus siihen –, The Wake vie ajatukset The Outer Limitsin progressiiviseen ulottuvuuteen.

The Waken melodisissa biiseissä on mittaa ja monipolvisesti vaihtelevia osia, tuotanto on napakkaa ja paikoin jopa harvinaisen rikkaasti orkestroitua. Yli 12-minuuttisessa päätöskappaleessa Sonic Myceliumissa on myös suora viittaus The Outer Limitsin proge-eepokseen Jack Luminousiin.

The Waken kannessa päästään taas tuttujen elementtien äärelle, mutta hiukan eri tavalla kuin aiemmin. Kannen värimaailma on mustapunainen, mutta lisänä on tulista keltaoranssia. Oksamyrskynä kieppuvan spiraalin ylle kohoaa neljä hirviömäistä hahmoa.

– Kansi kuvaa sitä, kuinka me neljä Voivod-hahmoa pidämme muistotilaisuutta kuolleelle planeetalle. Tuon väläyksenomaisen vision koin keskustellessani lyriikoista Snaken kanssa. Yleensäkin kansikuvan tekemisessä on vaikeinta visualisoida se hetkellinen mielikuva. Pyrin ilmentämään albumin intensiteettiä, mutta kun tavallaan epäonnistuin Target Earthin kanssa, muutin tekniikkaa saavuttaakseni vanhojen kansien rouhean ilmaisuvoiman. Voivodin kaoottinen puoli ilmenee mielestäni hyvin tuossa kuvassa.

 

 

Vaikka Away haki tarkoituksella yhteyttä vanhaan, levyä ei tehty The Outer Limitsin piirustukset kädessä.

– Ei, mutta on totta, että levyllä on kuultavissa jotain kaikilta aiemmilta albumeiltamme, tosin futuristisen kierteen kera. Lopetuskappale muistutti meistä Jack Luminousia, ja teimmekin siihen suoran viittauksen. Vietimme kaksi vuotta levyn kirjoittamisen ja demotuksen parissa. Tämä on albumi, jonka yksityiskohtia on hiottu eniten koko uramme aikana.

Uuden veren voima

Uusiutuneen miehistön tulikaste tapahtui pikkulevy Post Societylla, mutta veri punnitaan vasta pitkäsoitolla.

– Minun ja Snaken on hankala päästä irti vanhoista toimintamalleistamme, mutta Rockylla ja Chewyllä on luontaisesti tuore, futuristinen soundi. Se tuo bändiin fuusioaspektia ja saa meidät vanhat jäsenetkin ajattelemaan asioita eri tavoin. Nyt kun palasimme progemoodiin, mahdollisuudet ovat rajattomat. Sama pätee studioteknologiaan, se todellakin tarjoaa mahdollisuuden tehdä villejä juttuja yksityiskohtien ja ambienssin kanssa. Kaikesta huolimatta olemme kyenneet pitämään Voivodin hengen ehjänä.

The Wake on kitaran ja basson suhteen niin vahvasti Voivodin kuuloista tavaraa, että sen ei uskoisi olevan ”uusien” jätkien käsialaa. Rocky ja Chewy eivät kuitenkaan opetelleet emuloimaan Piggyn tai Blackyn sävellys- tai soittotapaa.

– Ei todellakaan! He itse asiassa oppivat Voivod-tyylin luonnostaan. Kummankin ensimmäinen konserttikokemus oli Voivodin keikka! Se sai heidät tutustumaan muuhunkin samantapaiseen musiikkiin, mikä vaikutti heidän soittotapaansa. He tuntevat kaikki levymme ja pitävät kaikista bändin vaiheista, joten heillä on oikea vaisto Voivod-musiikin kirjoittamiseen.

Voivodin seuraavat pari vuotta menee kiertueen merkeissä. Uutta musiikkia ei silti tarvitse välttämättä odottaa vuosikausia.

– Löysimme tavan jolla voimme tehdä äänityksiä tien päällä. Olemme keskustelleet, että otamme matkaan äänityslaitteiston, ja aiommekin aloittaa uuden albumin tekemisen jo Euroopan-kiertueella.

Sillä Voivod saapuu myös Suomeen. Mitä keikalta voidaan odottaa?

– Setissä on materiaalia seitsemältä ensimmäiseltä albumiltamme sekä Post Societylta ja The Wakeltä. Nyt kun lisäsimme mukaan uutta matskua, oli skipattava Eric- ja Jason-aikakaudet. Nekin palaavat kyllä vielä ohjelmistoon. 

Julkaistu Infernossa 8/2017.

Lisää luettavaa