Etsi
Red Moon Architectin ensimmäinen näytekappale lupailee hyvää.
Tämähän toimii!
Jatkoa debyytille seuraa heinäkuun alussa.
Single kuulostaa tutulta Draconianilta.
RIP, Iron Bob Fouts (1975-2020).
Ep on samalla tulevan konseptilevyn ensimmäinen osa.
Draconianin seitsemäs levy on valmis.
Sorcererin kolmas levy on valmis.
Svart julkaisee lisäksi Winterin alkupään tuotantoa uusina vinyylipainoksina.
Yli 30 vuotta toiminut Paradise Lost jaksaa yhä.
Caskets Openin uusi levy on ulkona pian.
Virolaiskaksikko heittää kaikkiaan neljä keikkaa vierailullaan.
Uutta Candlemassia. Tavallaan.
Godthrymm tietää, kuinka vanhakantaista brittidoomia työstetään.
Yhden miehen projekti tarjoaa doomahtavaa death metalia.
Doom metalin mestarit iskevät taas maaliskuussa
Liput keikalle myynnissä nyt.
Solsticen uusi solisti löytyi Yhdysvalloista.
Rottendawnin esikoislevyllä uidaan synkissä vesissä.
Coffinsin menossa haisee aito kuolema.
Monolord on kenties raskaampi kuin koskaan aiemmin!
Ruotsalaiset osaavat doomhommatkin.
Pirullisella tavalla tarttuvaa pörinämetallia soittava Monolord nähdään Suomessa kahdella keikalla.
Mukana rumpali Lehtisen biisikohtaiset kuvailut.
Lokakuussa jyrisee oikein kunnolla.