Etsi
Silvertombin kappaleella on väkevä tarina.
Candlemassin nettikeikka löytää tiensä sekä vinyylille että cd:lle.
Uusi Bongzilla-kiekko on ulkona huhtikuussa.
The Ruins of Beverast ei päästä kuulijaa helpolla.
Kappale on samalla helmikuussa ilmestyvän kakkoslevyn nimikkokappale.
Tamperelaisyhtyeen toinen pitkäsoitto näkee päivänvalon helmikuussa.
Dread Sovereign on valmis tuhoon.
Kappale löytyy Opium Warlordsin tulevalta viidenneltä pitkäsoitolta.
Sellaista.
Black Hole Mass -ep on omistettu tämän vuoden Nobelin fysiikanpalkinnon voittajille.
Draconianin jälki on vakuuttavaa.
Kaunis Kuolematon käy hautajaistunnelmissa.
Pienjulkaisu tarjoaa esimakua tulevasta esikoistäyspitkästä.
Opium Warlordsin uuden levyn ensimmäinen single tarjoaa laatudoomia.
Ensiesityksen saanut kappale löytyy loppuvuonna ilmestyvältä uudelta ep-levyltä.
My Dying Bride puskee jatkoa alkuvuodesta ilmestyneelle The Ghost of Orion -levylle.
The Other Records avaa kivijalkamyymälän 25.9.
Kauniin Kuolemattoman kolmas levy on valmis.
Astral Levitation esittelee kaikkia puolia, joista yhtye on tullut tunnetuksi.
Isolation on torontalaisyhtyeen seitsemäs täyspitkä.
Tomorrow's Rain on panostanut apujoukkoihin.
Bändin nimeä kantava ep ilmestyy elokuussa.
"Halusimme keskittyä kappaleihin, joita on mukava soittaa keikalla", sanoo basisti Joseph Rowland.
Yhtye on vihjaillut soittavansa keikalla ihka uutta materiaalia.
Red Moon Architectin ensimmäinen näytekappale lupailee hyvää.