Etsi
"20/20-levyn livekeikat jäivät pandemian jalkoihin, joten nyt todella otetaan ilo irti näistä tapahtumista!" toteaa solisti Netta Laurenne.
Melkoiset juhannuskinkerit jälleen luvassa.
Mike Patton ei tapahtumajärjestäjän mukaan ole vielä valmis kiertueelle.
Liput myivät loppuun minuutissa.
Hyvinkäällä rokkaillaan taas kesäkuun alussa.
"Kyllä tässä joutuu treenaamaan asioita", kommentoi laulaja Tommi "Tuple" Salmela Ylelle.
Huhtikuussa kuullaan näyte ruotsalaisesta pakanametalliosaamisesta.
Hyvinkäällä nähdään kolmen päivän aikana yhteensä 46 artistia.
Kaikki normaalihintaiset lipputyypit ovat myynnissä.
Kaikki lippukategoriat ovat nyt myynnissä Tuskan virallisten lipunmyyntikumppaneiden verkostoissa.
Escapexstacy-levyllä laulanut JP Leppäluoto on myös mukana.
Kaikki ennakkoliput nyt myynnissä.
Betraying the Martyrs ja Streo Terror jäävät puolestaan rannalle.
Provinssi julkisti lisäksi kolme muuta uutta lisäystä ohjelmistoonsa.
Julkaisun myötä yhtye soittaa myös nipun keikkoja.
Lavalla Thyrfing, Verikalpa, Midjungards ja Pahan Ikoni.
Tavastialla kuultava keikka on kuin päivitetty läpileikkaus yhtyeen aktiiviaikojen metalliskeneen.
Liput myynnissä nyt.
Provinssin kattaus komistuu.
Liput nyt myynnissä.
Luvassa kunnon menoa heinäkuussa.
Yhtye solmi hiljattain merkittävän keikkamyyntisopimuksen ulkomaille.
Myös Battle Beast, Insomnium ja Turmion Kätilöt lisätty ohjelmistoon.
Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 6.2.
Festivaalia juhlitaan 2.-3.6. Helsingin On the Rocksissa.