Etsi
Kirous-pitkäsoitto ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.
Secrets of the Moonin seitsemäs levy on kohta todellisuutta.
Odotettu albumi ilmestyy myöhemmin keväällä.
Feverish Trinity on yhtä vaille valmis.
Plague Peasant on kakkoslevy The Covenin kolmas singlelohkaisu.
Yhtye esittelee tulevaa debyyttiään uudella The Game -singlellä.
"Stream of Moments on biisi, jonka toivomme herättävän ihmisissä ajatuksia."
S-Tool jatkaa hilpeällä linjallaan uudella Exitus-albumillaan.
Titans of Creation näkee päivänvalon huhtikuussa.
Human :II: Nature julkaistaan huhtikuussa.
Murder of Crows on tulevan debyyttilevyn toinen singlelohkaisu.
Endless Forms Most Gruesomen debyyttilevy ilmestyy huhtikuussa.
Yhtye laajentaa palettiaan entistä enemmän psykedelian ja tunnelmallisuuden puolelle.
"Kesti se matka seitsemän minuuttia tai 30 vuotta, aikainen lähtö on aina lohduton."
"What The Dead Men Say on kaikkea sitä, mitä Trivium edustaa", nokkamies Matt Heafy sanoo uudesta levystä.
Jälkimmäinen osa julkaistaan myöhemmin keväällä.
Here and Now on tulevan albumin nimikkokappale.
Igorrrin Gautier Serre kuvailee Cannibal Corpse -laulajaa "death metalin loppuvastukseksi".
Kahden kappaleen digisingle julkaistiin tänään.
In This Momentin hommat ovat kohdillaan.
Oululaisyhtye palaa levytysrintamalle lähes 20 vuoden tauon jälkeen.
Ihmissokkelo näkee päivänvalon perjantaina.
"Biisi muotoutui käsittelemään irti päästämistä, vanhan loppua ja uuden alkua, ajatusten hiljentämistä ja rauhan etsimistä."
Kokemus puhuu.
Kappale löytyy maaliskuussa ilmestyvältä ep-levyltä.