Etsi
Hulluuden mandala on oululaisyhtyeen neljäs albumi.
Singlejulkaisu on bändin uuden ajan ensimmäinen maistiainen.
Kappale esittelee yhtyeen murskaavampaa puolta.
Eight Headed Serpent on yhtyeen kolmastoista pitkäsoitto.
Kappale löytyy yhtyeen kesällä ilmestyvältä esikoisalbumilta.
Kappale löytyy tänä vuonna julkaistavalta uudelta pitkäsoitolta.
Tuotantoyhtiö Riivata Visuals pitää päämajaansa Tampereella.
Kuoloveteraani iskee jälleen.
Melkoista nykimistä on.
Master of Hell -kappaleen laulaa brasilialainen Raphael Mendes.
Kappale löytyy huhtikuun lopussa julkaistavalta uudelta levyltä.
Uusi pitkäsoitto ilmestyy syksyllä.
Knights in Satan’s Service on yhtyeen neljäs julkaisu.
Yhtyeen esikoispitkäsoitto ilmestyy syksyllä.
Katso myös kappaleen ja videon teosta kertova minidokumentti.
Esikoispitkäsoitto näkee päivänvalon huhtikuun lopulla.
Eternal Darkness ehti lojua pöytälaatikossa 15 vuotta.
Max toivoo saavansa levyn julkaistuksi vielä kuluvan vuoden aikana.
Stoner rock -yhtye on täällä taas.
Wormhole esittelee huhtikuun lopussa ilmestyvää debyyttipitkäsoittoa.
Spikes of God on palanen Wild North West -konseptialbumia ja elokuvaa.
Kappale löytyy keväällä ilmestyvältä Hedonihilin kakkosalbumilta.
Laiho ehti äänittämään bändin kanssa kolmen biisin ep:n ja kuvaamaan videon ennen menehtymistään.
Hyppää syvään päätyyn ja ui, kehottaa Salmela uudessa 1-2-3-4 Go -kappaleessaan.
Kappale on saanut alkunsa jo parikymmentä vuotta sitten.