Etsi
Farhi kuvailee yhtyeen tulevan konseptilevyn olevan protestialbumi.
Pitkäsoitto julkaistaan alkuvuodesta.
Yhtyeen kakkosalbumi ilmestyy tammikuussa.
Nyt mennään eikä meinata.
Yhtyeen seuraava pitkäsoitto näkee päivänvalon helmikuussa.
Támsins likam vyöryy päälle tammikuussa.
Pitkäsoitto julkaistaan helmikuussa.
Uusi pitkäsoitto näkee päivänvalon tammikuun lopulla.
Oululaisyhtyeen pitkäsoitto ilmestyy myöhemmin alkuvuodesta.
Pitkäsoitto seuraa myöhemmin tammikuussa.
Infinite Entanglement -sarjan kolmas osa ilmestyy maaliskuussa.
Post Self on yhtyeen kahdeksas pitkäsoitto.
Albumi näkee päivänvalon perjantaina 10. marraskuuta.
Uusi albumi X - Varg utan flock ilmestyy tammikuussa.
Uusi pitkäsoitto seuraa ensi vuoden alussa.
Pitkäsoitto seuraa perässä myöhemmin marraskuussa.
Pitkäsoitto seuraa perässä myöhemmin joulukuussa.
Kauan odotettu pitkäsoitto Kingdoms Disdained saapuu keskuuteemme loppuvuodesta.
Halford on myös erittäin otettu Priestin päästessä ensimmäistä kertaa ehdolle Rock 'n' Roll Hall of Fameen.
Uusi levy Psychosis julkaistaan marraskuussa.
Reptilian löytyy marraskuussa julkaistavalta The Dusk in Us -levyltä.
Videolla Torchia tahdittaa nimettömien sielujen makaaberia tanssia.