Trumppilan Horrendous julkaisi 2014 Ecdysis-nimisen albumin, josta teknodeathin ystävän oli helppo vedellä lankoja suoraan alkulähteille, Deathin tuotantoon – tai oikeastaan 1990-luvun alkupään muihinkin Morrisound-kieroilijoihin, sillä levyllä kaikuivat myös Cynic ja Atheist.
Esimerkiksi maanhenkilöihinsä Gruesomeen verraten Horrendous lähestyi vanhaa koulua kiertotien kautta. Suoria viitteitä esikuviin oli paha mennä osoittelemaan, ja hommassa tuoksui tuore, itse tuotettu lannoite. Silläpä kelpasi kasvatella uraa eteenpäin. Seuraajansa, seuraavana vuonna julkaistu Anareta tekikin niin, ja sillä kertaa riffit olivat kierompia ja melodiat vahvemmassa roolissa. Kolmea vuotta ja levy-yhtiönvaihdosta myöhemmin musiikilliset langanpäät ovat entistä rankemmin solmussa.
Horrendous on Idolilla teknisimmillään. Damian Herringin ja Matt Knoxin tuplalaulut ovat sopivan riipivää kuultavaa, lähempänä alkupään In the Woodsia kuin Chuck Schuldineria. Kappaleet sisältävät oikeaoppisesti melodisia välisoittoja, mestaruusluokan nauhatonta bassottelua ja rumpali Jamie Knoxin kannutyöskentelyä. Välillä johtolanka jää kadoksiin jonnekin sykkyrän keskelle ja tarttumapintaa saa hakea toden teolla.
Huono levy tämä ei ole, ja näin kunnianhimoista ja sydämellä tehtyä musiikkia kuuntelee aina mielellään. Siksikin lättyä on helppo suositella jokaiselle teknisen kuolon diggarille. Eihän tätä lajia välipalaksi ole tarkoitettukaan.