Amerikkalaisella death metalilla on meneillään uusi nousukausi. Lähes kaikki vanhat luottonimet ovat julkaisseet hienoja levyjä, joista osa kiilautuu jopa bändien parhaimmistoon. Samaan aikaan uudet yrittäjät iskevät luuta kurkkuun oikealta ja vasemmalta. Siksikin Erik Rutanin, pitkän linjan tekijämiehen, vastausta odottaa varovainen tippa kielen päällä.
Hate Eternal perustettiin vuonna 1997 Rutanin Morbid Angel -pestin päätteeksi. Alati vaihtuvasta kokoonpanosta huolimatta bändiä verrataan edelleen Erikin entiseen työnantajaan – eikä syyttä, onhan moni sen kaoottisista riffeistä omaksunut Trey Azagthothin ajotyylin.
Jippo onkin siinä, kuinka mutkat otetaan. Sen osaa vain Morbid Angel. Hate Eternalin kaasu tuppaa usein hirttämään kiinni, ja omissa kirjoissani bändi onkin tipahtanut Tampan divari-osastoon, eikä vähiten Rutanin yksioikoisen laulun ansiosta.
Lähtökohdat huomioon ottaen Upon Desolate Sands on yllättävä paketti. Ensin leuat loksauttaa ex-Obscura-ukko Hannes Grossmannin ällistyttävä rumputaide. Jumaliste, että kalvoa voikin piiskata huolella! Sitten huomio kiinnittyy täysin yllättävään seikkaan, nimittäin kitaramelodioihin. Soolo-osuuksissa niille on annettu selkeästi rakkautta ja biolania. Eikä studiomuumiona tunnetun Rutanin soundipolitiikassakaan ole nokan koputtelemista.
Vaikka levystä tuskin puhutaan vuoden kovimpien kuolojulkaisuiden yhteydessä, sitä kehtaa suositella jokaiselle jenkkikuoloa sydämessään vaalivalle.