Hyvinkääläinen teatraalisen metallin airut parantaa kolmannella levyllään vienosti juoksuaan. Yhtyeen ongelmana on aina ollut, että sen kunnianhimo ei ole oikeassa suhteessa käsillä oleviin resursseihin. Vaan miksi unelmoida, jos ei unelmoi isosti? Ja tällä kertaa homma on, jos mahdollista, entistä enemmän isollaan.
Mahtipontisen, soundtrack-kuvastoa hyödyntävän eeppisen metallin saralla on yksi nimeltä mainitsematon kiteeläisryhmä yli muiden. Mutta ei voi sanoa, etteikö Lost in Greyllä olisi yritystä ja jopa muutamia onnistumisen hetkiäkin. Orkesterin sävellyskieli on selvästi kypsynyt ja siihen on tullut enemmän omaa ilmettä. Nyt bändillä on tunnistettava identiteetti, vaikka tuotantoarvot eivät ole vieläkään suuren maailman mittaluokkaa.
Under the Surface on joka tapauksessa parasta, mitä olen yhtyeeltä tähän mennessä kuullut. Nyt yhtyeen otteessa on uudenlaista itsevarmuutta ja tekemisen meininkiä. Kaikkia lastentauteja ja geneerisiä maneereja yhtye ei vielä ole karistanut, mutta yritys on sentään kova.