Perusmallin pelinavaus – arviossa Ancient Settlers

Julkaistu Infernossa 4/2022.

07.06.2022
ANCIENT SETTLERS
Our Last Eclipse: The Settlers Saga, Pt. 1
CRUSADER

Monikansallinen Ancient Settlers on venezuelaislähtöinen mutta pitää nykyisin majapaikkaansa Portugalissa, Ranskassa ja Espanjassa. Kaupan päälle yhtyeen suomalainen laulaja Antony Hämäläinen asuu Yhdysvalloissa. Yhtyeen musiikki on melko modernia melodista death metalia, josta kuuluvat läpi niin eurooppalaiset kuin amerikkalaisetkin vivahteet.

Our Last Eclipse on perusmallinen levy, joka osaa parhaimmillaan yhdistää ärhäkkäät riffit, kaihoisat melodiat ja elektroniset äänimaisemat optimaalisella tavalla. Tylsimmillään vajotaan puolestaan harmaaseen kasvottomuuden suohon.

Huomauttamista on myös Hämäläisen lauluissa, jotka saavat korvan puutumaan varsin nopeasti. Yksitoikkoiset ärinät eivät millään kannattele koko levyn mittaa. Onneksi Fredrik Nordström on ruuvannut levylle sen verran miellyttävät soundit, että se soljuu läpi koko kestonsa vaivattomasti.

Kelpo pelinavaus, mutta toivottavasti jatko-osa on hieman iskevämpi.

Lisää luettavaa