Tunnettujen bändien kitaraniekkojen soololevyt tuppaavat jäämään harmittavan usein levyhyllyn pölynkerääjiksi. Ehkäpä tähän on vaikuttanut osaltaan se, että artistin taiteellinen pankki on tyhjennetty omalle yhtyeelle.
Kun tieto Amorphis-säveltäjän tulevasta soololevystä saapui, ennakko-odotusmittarini värähtivät kuitenkin punaiselle. Esa Holopainen kun on vaikuttanut näkemyksellään ja musiikillisella sivistyksellään suurelta osin siihen, mihin suuntaan yhtyeensä tie on kulkenut.
Kuten tiedämme, jälki on ollut vakuuttavaa ja bändin kuulijakunta on yhä laveampi. Amorphis kasvoi tienviitaksi ja Holopaisen elämäntyöksi. Mutta kuten pääbändinsä viimeisimmät levyt antoivat ounastella, kitaristilla voisi olla toisenlaisessa viitekehyksessä vapaus tuoda sisällään asustava visio kuuluviin vieläkin rohkeammin. Päästää hetkeksi irti Amo-kontekstista. Silver Lakellä vastataan tähän ainakin osittain.
Levy alkaa instrumentaalisella nimibiisillä. Puhaltimien, syntsien ja tomikomppirumpujen päällä soi kaunis akkarimelodia. Tunnelmaa kasvatetaan kuin Anssi Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta -suurklassikolla (1981).
Seuraavalla Sentimentillä ääntään käyttää Katatonian pehmeäsoundinen Jonas Renkse. Holopainen soittaa komean soolon, ja homma sidotaan huilumelodialla nättiin pakettiin. Mutta sitten lyö iso aalto rantaan. Singlenäkin esitelty, Håkan “Nordman” Hemlinin karheanisosti tulkitsema Storm on ehdottomasti levyn paras kappale. Maukkaan esapulliaismaisella rautalankakitaralla höystetty, taivaanlaakeaan tappokertsiin räjähtävä biisi on täydellinen hitti. Taidokkaasti sävelletty, uljaasti soitettu ja sydämellisesti tulkittu kokonaisuus. Kyseessä on paitsi yksi viime vuosien myös säveltäjänsä uran parhaista raskasrockbiiseistä.
Tomi Joutsenen sinänsä komeasti tulkitsema In Her Solitude kuulostaakin sitten täysin nyky-Amorphisilta. Anneke van Giersbergenin aina yhtä ihanaa ääntä kuullaan pophevahtavalla Fading Moonilla, ja Vesku Loiri lausuu laineen lailla kulkevan Alkusoinnun komeasti rytmittäen. Levyn päättää Apprentice, jonka laulaa toiseen kertaan ääneen päästetty Renkse. Solisti loihe lausumahan kevään kukkaset nuupalleen.
Vierailijakavalkadi on siis lavea, enkä voi välttyä ajatukselta, miltä levy olisi kuulostanut vaikkapa yksin Hemlinin tulkitsemana. Tai kokonaan instrumentaalisena. Lopulta Silver Lake ei ole suurensuuri musiikillinen irtiotto Holopaisen pääbändin tekemisistä. Se on toki myös merkki pitkän linjan tekijän oman soundin vaalimisesta.