At the Gates, Lord Belial ja Unanimated edustivat ruotsideathin toisen aallon synkeämpää ja vihaisempaa kulmaa. Näistä etenkin jälkimmäisen arvosta ruotsalaiselle metallille ei mielestäni puhuta tarpeeksi. Sen Ancient God of Evil (1995) on yksi kaikkien aikojen kovimmista death metal -julkaisuista.
Toki divaritasollakin kuohui, ja yksi kuohuttajista oli Ablaze My Sorrow. Yllätykseni olikin suuri, kun uutukaisensa ilmestyi arvioitavien levyjen listalle. Edellisestä Anger, Hate and Fury -albumistaan on kulunut 14 vuotta.
Laulajaa lukuun ottamatta saman kokoonpanon säilyttänyt ryhmä jatkaa tutulla kaavalla. Napakkaa rummutusta ja riffitulta kaveeraavat muotopätevät rääkynät. Sanat ovat järkkyä ostarihevikamaa tyyliin ”I can’t take it anymore/I won’t sell out/this is who I am”.
Bändi on teknisesti taitava mutta musikaalisesti lahjaton. Biisit ovat kautta linjan oppikirjakamaa siitä, kuinka melodiaan kallellaan olevaa death metalia läpiluetaan. Sieltä on iso matka syvempään ymmärtämiseen.
Ablaze My Sorrow on kuin luokan nilkki, joka pänttää kokeeseen hauki on kala -periaatteella ja viettää välitunnit turhautumispäissään nörttejä tönien.