Vihkiytyy rouheasti riffittelevään vanhan liiton death metaliin sydänveren kohinalla – arviossa Lik

Julkaistu Infernossa 8/2020.

Lik
Misanthropic Breed
METAL BLADE

Stokiksen uusvanha kalmojengi vasaroi taas lähdöstä tauluun. Lik, ruotsiksi Ruumiit, ei suotta panttaa kynttilöitään vakan alla kolmannellakaan albumillaan. Tässä alkaa olla ryhmä, joka jokaisen vanhan koulun kuolofanin kannattaa ottaa (yö)kiikariinsa.

Vuoden 2018 Carnagella onnistuttiin makeasti, ja Misanthropic Breed jatkaa oikeastaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Erikoisolosuhteissa saatiin viimeisteltyä levy, jonka tarkoituksellinen Sunlight-soundin palvonta on saatu tuotua komeasti tähän päivään. Kauhuleffasampleja myöten.

Alun kiivastempoiset biisit pääriffiä tukevine melodioineen tuovat väistämättä mieleen kulta-aikojen Dismemberin. Sitten kun vauhti rauhoittuu hetkeksi, kanavoidaan OG-ihmisvihaista rotua. Siis suurruhtinas Entombedia.

Kun käsitteet death metal ja melodia yhdistetään, tarvitaan näkemystä, ettei ranneliike hulauta kiisseliin liikaa sokeria. Kuolohommissa melodia taottiin kauniiseen muottiin ensin Left Hand Pathin päätteeksi. Viimeksi sama lihallistettiin Dreaming in Redin aikana. Ouroboros, ikuinen täydentäjä, on roikkunut tarkkaamon katossa, kun Lik päättää levynsä Becomingin melodialla. Pidätän tahtomattani hengitystä.

Niinpä, nyt ei ole aikomustakaan kehittää yhtään mitään uutta. Mutta kun asiaan, siis rouheasti ja sydämen läpi riffittelevään vanhan liiton death metaliin, vihkiydytään sydänveren kohinalla, vanhan kuolomummon ruhossa muljahtaa jokin niin lämpöisesti, jotta!