Etsi
Omaperäistä musiikkia tekevän Oranssi Pazuzun hienous on huomattu suuremmissakin piireissä.
Lowburnin groove tuntuu olevan kohdillaan.
Mortiisin vanhat ajat palaavat pinnalle uuden albumin myötä.
Uuden Crowbar-albumin synty on hyvässä vaiheessa.
Rebel Extravaganza jakaa yhä mielipiteet kahtia.
Sons of Apollon julkaisutahti pysyy tiiviinä.
Richie Faulkner on täyttänyt suuret saappaat hyvin.
Mahtaakohan uusi Suicide Silence -levy jatkaa edeltävän linjoilla?
Julkaistu Infenossa 6/2019.
Jess and the Ancient Onesin keulilla nähty Jasmin Saarela on tehnyt soololevyn nimellä Jess by the Lake.
Anneke van Giersbergen on ilmeisen tyytyväinen elämäänsä.
Annihilatorilla on meno päällä.
Blind Guardianin teemalevy otti aikansa.
Havohej on saanut valmiiksi kolmannen levynsä.
Julkaistu Infernossa 6/2019.
Mitäpä tuota turhia aikailemaan.
RIP, Morten Stützer.
Lacuna Coil on saanut valmiiksi jo yhdeksännen levynsä.
Pretty Maidsin loppuvuoden keikat on peruttu.
Ollako vai eikö, siinä pulma.
Lese Majesty tekee jatkoa kolme vuotta sitten ilmestyneelle Hero-levylle.
Kauan tätä odotettiinkin.
Suomalainen metalcore on pysytellyt tiukasti undergroundissa. Ensimmäisen levynsä julkaisseella Countless Goodbyesilla on kuitenkin hyvät edellytykset murtautua suuremman yleisön tietoisuuteen.