Etsi
Kappale löytyy yhtyeen loppukesästä ilmestyvältä albumilta.
Transcending Obscurity julkaisee helsinkiläisyhtyeen uuden pitkäsoiton myöhemmin tänä vuonna.
Sharon Osbourne välittää koko perheen kiitokset kaikille tukijoille.
Tuska Forum by HS -puheohjelman teemoja ovat sananvapaus, totuus ja tasa-arvo.
Kunhan lavalla ei nähdä mitään hologrammeja, niin kyllä se on mahdollista, tuumaa Dickinson.
Oranssi Pazuzu on Gina Gleasonin mieleen.
Elbanna on yksi Henrik Wilhelmsonin korvaajista Amaranthen festarikeikoilla.
Yhtye konsertoi Helsingissä ja Tampereella.
Haastattelu on kuvattu Ilosaarirockissa Children of Bodomin keikan jälkeen.
Yhtye esitti kappaletta livenä ensi kertaa viime viikolla Sweden Rockissa ja Nova Rockissa.
"Kai tälläkin edistyksellä sitten joku tarkoitus on", tuumaa kitaristi Jukka Kyrö.
Jordan Mancino ei halua keikkailla bändin kanssa ennen kuin kaikki epäkohdat on saatu ratkaistua.
Kappale löytyy tulevalta Totem-levyltä.
Pimeyden prinssin joutuu leikkaukseen tulevana maanantaina.
Omens on yhtyeen reaktio maailman tilaan.
Kitaristin mukaan se on yksi syy, miksi rock- ja metallimusiikki eivät ole yhtä esillä valtavirrassa kuin joitain vuosia sitten.
Black Venom on yhtyeen kolmas singlejulkaisu.
Tuskaan saapuvalla Jinjerillä on kiertueelleen kulttuuriministerin siunaus.
Kesän keikat hoidetaan kahden vierailijan avustuksella.
Symphony X, The Dark Element ja Mokoma peruvat esiintymisensä.
Liput myynnissä 9.6. kello 11 alkaen.
Satyriconia saadaan aivan näillä näppäimillä, Arch Enemyä joudutaan odottamaan hieman kauemmin.
Kappale löytyy yhtyeen syksyllä ilmestyvältä debyyttialbumilta.
Saara Planting kuvasi Whitesnaken ja Europen keikat Helsingin jäähallissa.
Lehdessä kirjoitetaan, miten bändi ja sen intohimoinen fanikunta muutti Saint Vitus -baarin "saatanalliseksi saunaksi".