Etsi
Uudet päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin.
Yhtye suuntaa keväällä Eurooppaan Die Kruppsin lämmittelijänä.
Ep seuraa perästä helmikuussa.
Korvaava päivämäärä on vielä hakusessa.
Uusi yritys taas huhtikuussa.
Helmikuun osalta keikkojen kohtalo on vielä kysymysmerkki.
Uusi levy ilmestyy 4. helmikuuta.
Meininki kohdillaan!
Liput myyntiin perjantaina 14.1.
Dawn of Solace ei lähde seilaamaan, tilalle Ember Falls.
Lukuisat muusikot ovat muistaneet Burke Shelleytä sosiaalisessa mediassa.
Timo Solosen mukaan äänitysprosessi oli raskas, mutta raskasta on myös musiikkikin.
Yhtyeellä oli iso vaikutus NWOBHM-liikkeeseen ja bändiä ovat coveroineet muun muassa Metallica, Iron Maiden, Megadeth ja Soundgarden.
Kappale esittelee death metal -ryhmän tulevaa esikoispitkäsoittoa.
Kuuleeko kukaan esittelee bändin raskainta puolta.
Tuottajasuuruus tuurasi Glenn Tiptonia hevilegendan edellisellä kiertueella.
Andy Sneap ei lähde Glenn Tiptonin korvaajaksi tulevalle rundille.
Norjalainen hassuttelubändi kilpailee Dance Like a Pink Flamingo -nimisellä kappaleella.
Hieno kunnianosoitus Neil Peartille ja John Rutseylle.
Kitaristi ei ole jäänyt pyörittelemään peukaloitaan keikkatauon aikana.
Fakiiri on ryhmän järjestyksessään neljäs singlejulkaisu.
"Kyseessä on tekstien osalta henkilökohtaisin koskaan säveltämäni kappale", sanoo kitaristi Ihanamäki.
Kappale löytyy tulevalta Circus of Doom -albumilta.
Myös video tulossa.
Pitkäsoitto ilmestyy 11.2.