LIVE: Darkspace, TotalSelfHatred – Dante’s Highlight, Helsinki 23.01.2010

Keikkavuoden allekirjoittaneen osalta toden teolla aloittanut KRK:n järjestämä tapahtuma vaatii pienen alustuksen näkökulman vahvistamiseksi. Jos puhutaan yksinkertaisesti black metalista tarttumatta liiemmin sen lukuisiin sivulokeroihin, on suurin osa lajin tärkeimmistä ja parhaimmista bändeistä – sekä alkukantaisimmasta että modernimmasta päästä – löydettävissä 1990-luvulta.

Poikkeuksilla on kuitenkin tapana vahvistaa säännöt, ja vaikka 2000-luvullakin on tullut esille todella vaikuttavia black metalin edustajia, varsinkin siellä maanalaisemmalla puolella, on kaksi päässyt ylitse muiden: Paysage d’Hiver ja Darkspace, joiden molempien takana on vieläpä sama mies, Tobias Möckl.

Viime syksynä julkistettu tieto Darkspacen saapumisesta Suomeen oli erittäin tervetullut. Samaiselle keikalle oli melko vaikeaa kuvitella täsmälleen sopivia lämmittelijöitä Suomen rajojen sisäpuolelta, mutta järjestäjille tämä ei ilmeisesti tuottanut vaikeuksia. Lämppäreiksi oli valittu TotalSelfHatred ja Tuliterä, kaksi toisistaan ja myös Darkspacesta sopivalla tavalla erottuvaa bändiä, jotka kuitenkin sopivat olemukseltaan illan teemaan.

Iltama sai lupaavan alun jo ennen sen varsinaista alkamista, kun Suomea parin kuukauden ajan koetellut pakkanen sai aikaan logistisia ongelmia Dante’s Highlightille siirtymisessä. Tämä aiheutti Tuliterän missaamisen.

Hetken kuluttua lavalle kipusi TotalSelfHatred. Bändi oli ennen tätä ollut tuttu ainoastaan nimenä monien muiden joukossa, mutta sen keikka oli hyvinkin miellyttävää kuultavaa. Jo ensimmäiset kappaleet antoivat ymmärtää, että bändi edustaa sitä tavallista tunnelmallisempaa ja parempaa osastoa melodisen black metalin karummassa ääripäässä. Voisi melkein sanoa, että vaikkei TotalSelfHatred heittänyt sitä kaikkein ikimuistoisinta ja murhaavinta keikkaa, onnistui kuusihenkinen bändi tekemään nimenomaan lämppärinä tehtävänsä. Tunnelma kohosi oikein mukavasti Darkspacea ajatellen, ja bändin ainoa levykin meni hankintalistalle.

Muutamien Darkspace-keikkoja todistaneiden hehkutusten perusteella odotukset illan pääesiintyjän suhteen olivat korkealla. Samalla oli pakko pitää yllä pientä varautuneisuutta, kun tiesi bändin venyttävän keikkansa useaan tuntiin. Materiaalin tuntien niin pitkä keikka ei ole paperilla kaikkein helpointa selviydyttävää, ja on pakko myöntää, ettei Darkspace tehnyt siitä yhtään helpompaa.

Kolmikkona esiintynyt yhtye luottaa musiikissaan black metalin ambientmaisempaan virtaukseen, ja tietynlainen massiivinen minimalistisuus oli läsnä myös keikalla. Minkäänlaista suurempaa liikettä ei lavalla koko parituntisen keikan aikana nähty ja jopa visuaalisuutta luoneet valot pysyttelivät koko keikan ajan kylmän sinisinä, joten ainakaan bändiltä ei puuttunut luottoa musiikkinsa voimaan. Darkspacen kaikki kolme albumia ovat olleetkin sen verran vahvoja teoksia, että luottoa on syytäkin löytyä.

Vaikka jonkinlaista voimakkaampaa visuaalisuutta tai läsnäoloa olisi toivonut lisää, ei Darkspace karsinut tunnelmasta tai intensiivisyydestä tuumaakaan. Nopeasti esityksen alettua kävi ilmi, että kyseessä ei ollut vain keikka, vaan pikemminkin rituaalin kaltainen kokoontuminen.

Darkspacen pienellä kokoonpanolla luoma valtava äänimaisema olisi jo itsessään riittänyt pitämään mielenkiinnon yllä vaaditun parin tunnin ajan. Viimeistään kolmen jäsenen tartuttua mitä riipivimpiin ja brutaaleimpiin ääntelyihin, aina naispuolista basistia Zorghia myöten, tunsi sekä itsensä että ympärillä olleiden ihmisten irtautuvan ruumiistaan.

Edes kappaleiden välisten taukojen aikana yleisö ei lähtenyt liiemmin ääntelemään, mutta tunnelma oli kylmän sijaan jopa pelottavan eläytyvä. Viimeistään tässä vaiheessa huomasi, ettei lavalla tarvinnut tapahtua enempää.

Teksti: Aki Nuopponen Kuvat: Susanna Torsti