LIVE: Hole in the Sky – Bergen, Norja 24.–28.8.2010

06.09.2010
Kuva: Tämän vuoden Hole in the sky- festivaalin punaisena lankana toimi järjestäjien mukaan menneisyydestä nykypäivään -ajattelu: bändeiksi oli valittu death-, black - ja doom metalin pioneereja sekä uusia tulokkaita, joiden tähti on vasta nousussa. Lavalla nähtiin useampi metallisukupolvi aina Venomin vanhoista sedistä nuoriin ja innokkaisiin siloposkiin. Virikkeenjanoisille festarivieraille oli lisäksi tarjolla tuttuun tapaan aivot solmuun vääntävää Hole in the quiz -metallivisailua sekä kanadalaisen Jason Rousen tarjoilemaa stand-up-komiikkaa. Kolme päivää klubilla Festari pärähti käyntiin Garage-baarin alakerrassa jo tiistaina, mutta suurin osa festarikävijöistä, kuten myös allekirjoittaneet, saapui paikalle vasta keskiviikkona. Ensikertalaisetkin pystyivät suunnistamaan helposti paikalle Garagen edustalta nousevan höyrypilven avulla; pilvi oli peräisin mustapukuisesta massasta, joka oli noussut Garagen trooppisista uumenista viilentämään itseään sateiseen ulkoilmaan. Läkähdyttävän hikistä tunnelmaa tihkuva alakerta ei ole paras mahdollinen keikkapaikka loppuunmyytyinä iltoina, ja keskiviikon ja torstain osalta ei varsinaisesti voikaan puhua bändien näkemisestä vaan pelkästään kuulemisesta. Keskiviikon pääesiintyjät Dead Congregation ja Rotting Christ naulitsivat pysymään paikoillaan ihmismassassa koko setin ajan nestehukasta huolimatta. Torstaina saunan... anteeksi, Garagen lauteille viimeisenä kivunneen Suffocationin loistava keikka sai aikaan saman efektin. Mainittavan arvoinen oli myös Astrosoniq, jonka riveissä kitarasta piteli kiinni The Devil's Bloodin Ron van Herpen. Klubipäivien pettymyspuolelle on niputettava varsinkin Enforcer. Tai kenties pettymys on väärä sana, sillä odotukset eivät olleet korkealla alunperinkään, mutta bändi ei onnistunut muuttamaan ennakkoluuloja positiiviseen suuntaan. Siirrymme kalahalliin Perjantaina siirryttiin Garagen trooppisista tunnelmista vanhaan kalatehtaaseen, jonka ilmassa oli enemmän happea, mutta näköongelmat säilyivät yhä keskellä tilaa törröttävän pylvään muodossa. Alkuillasta paikalla oli vielä väljää, kun Secrets of the Moon soitti puolen tunnin lyhyen mutta tiukan setin. Seuraavana lavalle nousseen Solstafirin keikkamaine on kiirinyt jo kauaksi, sillä sali täyttyi hämmästyttävän nopeasti heti bändin aloitettua. Islannin lehmipoikia lienee kuitenkin vaivannut tuhkatukos kevään jäljiltä tai ihan vain perinteinen kankkunen, sillä yleensä livenä niin intensiivinen ja omalaatuinen yhtye ei tällä kertaa tuntunut oikein saavan otetta soittoonsa tai omiin biiseihinsä. Eikä lyhyt puolen tunnin soittoaikakaan tilannetta parantanut. Solstafirilta ehdittiin siis kuulla kaksi kokonaista biisiä, joista toinen hieman keinotekoisesti reilusti yli vartin pituiseksi venytettynä. Tämän himmailun jälkeen kuitenkin puhalsivat raikkaat retrotuulet, jotka saivat Solstafirin jäljiltä pettyneen tunnelman haihtumaan kuin taikaiskusta. Hollantilainen The Devil's Blood täytti ilman hurmehuuruisella mystiikalla ja vuosikymmenten takaa inspiraationsa hakevilla soundeilla. Naisvokalisti F. The Mouth of Satanin minimalistinen esiintyminen ja veren kuorruttama komea olemus toimivat pisteenä iin päälle. Bändi myös todisti, että kolme kitaristia ei ole liikaa. Setä Ihsahnin linja näköjään jakaa edelleen metallidiggarit vahvasti kahtia, ja keikan alettua salissa kävi lievä yleisökato. Ihsahn ja hänen taustabändinään toimiva norjalainen Leprous saivat paikalle jääneiltä sitäkin innokkaamman vastaanoton. Biisejä kuultiin herran kaikilta soololevyiltä, ja lavalla tiuhaan nähdyt kahdeksankieliset kitarat takasivat massiivisen soundin. Ihsahn tuntuu olevan sinut itsensä ja musiikkinsa kanssa ja tarjoilee sen taidolla ilman turhia koristeita. Illan kohokohta oli ilman epäilystä brittiläinen doom-pioneeri Cathedral. Bändi marssi lavalle ja otti yleisöltä luulot pois käsittämättömän intensiivisellä setillä. Kaksi vuosikymmentä on hionut Cathedralista täyttä timanttia. Särmät ovat kuitenkin tallella, ja Lee Dorrianin maagista liikehdintää olisi voinut tuijottaa toisenkin setin verran. Perjantain pääesiintyjä Venom tuntui Cathedralin mahtavasti jyränneen setin jäljiltä pölyiseltä ja pysähtyneeltä muinaisjäänteeltä. Kyllä, bändillä on ollut kiistaton vaikutus black metalin syntyyn ja he ovat paikkansa metallin historiassa ansainneet. Kyllä, klassikkobiisit kolisevat yhä. Mutta livenä meno ei silti vakuuta. Pieni toivonkipinä, joka syttyi bändin potkaistessa setin käyntiin Black metal -biisillä sammui jo toisen kappaleen aikana. Tuntuu kuin Venomista olisi jäljellä olisi enää tyhjä kuori, johon yritetään epätoivoisesti puhaltaa eloa. Turhaan: homma kurtistui kasaan kuin vanha vappupallo, ja ei ollut muuta mahdollisuutta kuin poistua pettyneenä paikalta jo ennen encorea, jottei harmituskäyrä nousisi liian jyrkästi. Vielä pitää jaksaa Neljäs päivä menossa. Osalle jo viides. Vaikka Norjassa olut on törkeän hintaista, tuntuu se jengille maistuvan ja lompakossa riittää kahisevaa. Myös viimeisenä festipäivänä, joka oli nimetty osuvasti alaotsikolla "Total death". Paikkansapitävä nimi päivälle, jona lavan täyttivät death metalin pitkän linjan puurtajat Obituary ja Autopsy. Mukaan death-soppaan oli heitetty nuorempaa polvea Obliterationin muodossa. Välissä saimme mausteeksi väärinpäin käännetyillä risteillä hämmennettyä vanhaa sianverta ja black metalia Watainin tyyliin. Välipalana tarjoiltiin Celtic Frostin tuhkista nousseen, itsepäisen pipopään Tom G. Warriorin luotsaaman Triptykonin molempien bändien biiseistä koostuvaa settiä. Procreation (of the Wicked) on hieno biisi, ja sillä CF aloitti settinsä samoilla kinkereillä vuonna 2006. Hieman omituista, että Triptykonin keikka alkoi nyt neljä vuotta myöhemmin täsmälleen samoilla sävelillä. Obituary veti keikkansa ammattimaisen varmasti John Tardyn tutun matalan mörinän säestyksellä. Ihan huikeaan lentoon bändi ei kuitenkaan yltänyt. Samaa voi sanoa toisesta uudelleenkasatusta jenkkideath-legendasta Autopsystä, jonka keikka oli bändin ensimmäinen Norjassa. Bändi oli innoissaan ja yritys kova, mutta siitä puuttuivat sekä tuoreus että huippukohdat. Voi kuitenkin olla, että mahtavan perjantain jälkeen omakaan festarikunto ei ollut enää parhaimmillaan. Teksti: Tanja Bastamow ja Pia Sundström Kuvat: Pia Sundström


Tämän vuoden Hole in the sky- festivaalin punaisena lankana toimi järjestäjien mukaan menneisyydestä nykypäivään -ajattelu: bändeiksi oli valittu death-, black – ja doom metalin pioneereja sekä uusia tulokkaita, joiden tähti on vasta nousussa. Lavalla nähtiin useampi metallisukupolvi aina Venomin vanhoista sedistä nuoriin ja innokkaisiin siloposkiin. Virikkeenjanoisille festarivieraille oli lisäksi tarjolla tuttuun tapaan aivot solmuun vääntävää Hole in the quiz -metallivisailua sekä kanadalaisen Jason Rousen tarjoilemaa stand-up-komiikkaa.

Kolme päivää klubilla

Festari pärähti käyntiin Garage-baarin alakerrassa jo tiistaina, mutta suurin osa festarikävijöistä, kuten myös allekirjoittaneet, saapui paikalle vasta keskiviikkona. Ensikertalaisetkin pystyivät suunnistamaan helposti paikalle Garagen edustalta nousevan höyrypilven avulla; pilvi oli peräisin mustapukuisesta massasta, joka oli noussut Garagen trooppisista uumenista viilentämään itseään sateiseen ulkoilmaan.

Läkähdyttävän hikistä tunnelmaa tihkuva alakerta ei ole paras mahdollinen keikkapaikka loppuunmyytyinä iltoina, ja keskiviikon ja torstain osalta ei varsinaisesti voikaan puhua bändien näkemisestä vaan pelkästään kuulemisesta. Keskiviikon pääesiintyjät Dead Congregation ja Rotting Christ naulitsivat pysymään paikoillaan ihmismassassa koko setin ajan nestehukasta huolimatta.

Torstaina saunan… anteeksi, Garagen lauteille viimeisenä kivunneen Suffocationin loistava keikka sai aikaan saman efektin. Mainittavan arvoinen oli myös Astrosoniq, jonka riveissä kitarasta piteli kiinni The Devil’s Bloodin Ron van Herpen. Klubipäivien pettymyspuolelle on niputettava varsinkin Enforcer. Tai kenties pettymys on väärä sana, sillä odotukset eivät olleet korkealla alunperinkään, mutta bändi ei onnistunut muuttamaan ennakkoluuloja positiiviseen suuntaan.

Siirrymme kalahalliin

Perjantaina siirryttiin Garagen trooppisista tunnelmista vanhaan kalatehtaaseen, jonka ilmassa oli enemmän happea, mutta näköongelmat säilyivät yhä keskellä tilaa törröttävän pylvään muodossa. Alkuillasta paikalla oli vielä väljää, kun Secrets of the Moon soitti puolen tunnin lyhyen mutta tiukan setin.

Seuraavana lavalle nousseen Solstafirin keikkamaine on kiirinyt jo kauaksi, sillä sali täyttyi hämmästyttävän nopeasti heti bändin aloitettua. Islannin lehmipoikia lienee kuitenkin vaivannut tuhkatukos kevään jäljiltä tai ihan vain perinteinen kankkunen, sillä yleensä livenä niin intensiivinen ja omalaatuinen yhtye ei tällä kertaa tuntunut oikein saavan otetta soittoonsa tai omiin biiseihinsä. Eikä lyhyt puolen tunnin soittoaikakaan tilannetta parantanut. Solstafirilta ehdittiin siis kuulla kaksi kokonaista biisiä, joista toinen hieman keinotekoisesti reilusti yli vartin pituiseksi venytettynä.

Tämän himmailun jälkeen kuitenkin puhalsivat raikkaat retrotuulet, jotka saivat Solstafirin jäljiltä pettyneen tunnelman haihtumaan kuin taikaiskusta. Hollantilainen The Devil’s Blood täytti ilman hurmehuuruisella mystiikalla ja vuosikymmenten takaa inspiraationsa hakevilla soundeilla. Naisvokalisti F. The Mouth of Satanin minimalistinen esiintyminen ja veren kuorruttama komea olemus toimivat pisteenä iin päälle. Bändi myös todisti, että kolme kitaristia ei ole liikaa.

Setä Ihsahnin linja näköjään jakaa edelleen metallidiggarit vahvasti kahtia, ja keikan alettua salissa kävi lievä yleisökato. Ihsahn ja hänen taustabändinään toimiva norjalainen Leprous saivat paikalle jääneiltä sitäkin innokkaamman vastaanoton. Biisejä kuultiin herran kaikilta soololevyiltä, ja lavalla tiuhaan nähdyt kahdeksankieliset kitarat takasivat massiivisen soundin. Ihsahn tuntuu olevan sinut itsensä ja musiikkinsa kanssa ja tarjoilee sen taidolla ilman turhia koristeita.

Illan kohokohta oli ilman epäilystä brittiläinen doom-pioneeri Cathedral. Bändi marssi lavalle ja otti yleisöltä luulot pois käsittämättömän intensiivisellä setillä. Kaksi vuosikymmentä on hionut Cathedralista täyttä timanttia. Särmät ovat kuitenkin tallella, ja Lee Dorrianin maagista liikehdintää olisi voinut tuijottaa toisenkin setin verran.

Perjantain pääesiintyjä Venom tuntui Cathedralin mahtavasti jyränneen setin jäljiltä pölyiseltä ja pysähtyneeltä muinaisjäänteeltä. Kyllä, bändillä on ollut kiistaton vaikutus black metalin syntyyn ja he ovat paikkansa metallin historiassa ansainneet. Kyllä, klassikkobiisit kolisevat yhä. Mutta livenä meno ei silti vakuuta. Pieni toivonkipinä, joka syttyi bändin potkaistessa setin käyntiin Black metal -biisillä sammui jo toisen kappaleen aikana. Tuntuu kuin Venomista olisi jäljellä olisi enää tyhjä kuori, johon yritetään epätoivoisesti puhaltaa eloa. Turhaan: homma kurtistui kasaan kuin vanha vappupallo, ja ei ollut muuta mahdollisuutta kuin poistua pettyneenä paikalta jo ennen encorea, jottei harmituskäyrä nousisi liian jyrkästi.

Vielä pitää jaksaa

Neljäs päivä menossa. Osalle jo viides. Vaikka Norjassa olut on törkeän hintaista, tuntuu se jengille maistuvan ja lompakossa riittää kahisevaa. Myös viimeisenä festipäivänä, joka oli nimetty osuvasti alaotsikolla ”Total death”.

Paikkansapitävä nimi päivälle, jona lavan täyttivät death metalin pitkän linjan puurtajat Obituary ja Autopsy. Mukaan death-soppaan oli heitetty nuorempaa polvea Obliterationin muodossa. Välissä saimme mausteeksi väärinpäin käännetyillä risteillä hämmennettyä vanhaa sianverta ja black metalia Watainin tyyliin. Välipalana tarjoiltiin Celtic Frostin tuhkista nousseen, itsepäisen pipopään Tom G. Warriorin luotsaaman Triptykonin molempien bändien biiseistä koostuvaa settiä.

Procreation (of the Wicked) on hieno biisi, ja sillä CF aloitti settinsä samoilla kinkereillä vuonna 2006. Hieman omituista, että Triptykonin keikka alkoi nyt neljä vuotta myöhemmin täsmälleen samoilla sävelillä.

Obituary veti keikkansa ammattimaisen varmasti John Tardyn tutun matalan mörinän säestyksellä. Ihan huikeaan lentoon bändi ei kuitenkaan yltänyt. Samaa voi sanoa toisesta uudelleenkasatusta jenkkideath-legendasta Autopsystä, jonka keikka oli bändin ensimmäinen Norjassa. Bändi oli innoissaan ja yritys kova, mutta siitä puuttuivat sekä tuoreus että huippukohdat.

Voi kuitenkin olla, että mahtavan perjantain jälkeen omakaan festarikunto ei ollut enää parhaimmillaan.

Teksti: Tanja Bastamow ja Pia Sundström Kuvat: Pia Sundström

Lisää luettavaa