Etsi
Killer Be Killed palaa kuuden vuoden tauolta.
Mahtavaa! Vihdoinkin uutta Macabrea!
Tämäpä tuli yllätyksenä.
Vuosisadan eeppisin rumpubattle raivoaa.
Ajat muuttuvat.
Transitus-albumi ilmestyy syyskuun loppupuolella.
Orkesterin viides pitkäsoitto julkaistaan myöhemmin syksyllä.
Kappale löytyy myöhemmin julkaistavalta uudelta levyltä.
Drýsill on tulevan Endless Twilight of Codependent Love -pitkäsoiton toinen singlejulkaisu.
Sonic Rites siirtyy ensi vuoden toukokuuhun.
Laurenne ja Black Sunin miehistö kertovat yhteistyönsä ja elokuvaprojektinsa taustoista.
Lähes 30 vuotta tykitellyt Dark Tranquillity on uuden levyn kynnyksellä.
Isolation on torontalaisyhtyeen seitsemäs täyspitkä.
Yhtye työstää parhaillaan jatkoa debyytilleen.
Debyyttialbumi tulossa myöhemmin syksyllä.
Make black metal dangerous again!
Anaal Nathrakhin uusi biisi edustaa levyn tarttuvinta osastoa.
Henrik Palm vaikutti Ghostissa Meliora-albumin aikaan.
Lost in the Night on kolmas video keväällä julkaistulta Do or Die -albumilta.
Beast-kappale löytyy Kámelin tuoreelta levyltä.
Nightmares of the Decomposed ilmestyy lokakuussa.
Seuraava ATSTTTS-single on miksausta vaille valmis, sanoo Joa Korhonen.
Yhtye etsii parhaillaan myös julkaisijaa uudelle täyspitkälleen.
On tämä korona kyllä yksi riesa.
Komea video tulossa!