Etsi
Rime of the Good Times!
"Wooden Box kertoo kuusivuotiaasta pojasta, joka ei pysty vielä ymmärtämään miksi hänen isänsä on pistetty arkkuun."
Julkaistu Infernossa 3/2020.
Lähtekäämme Alestormin matkassa Tortugalle.
Nokkamies Jonas Renkse avasi viimeisimmässä Inferno-lehdessä, miten albumi syntyi.
Mukavasti mielenkiintoa esikoisellaan herättänyt Crimson Sun liikkuu toisella levyllään aiempaa monipuolisemmissa tunnelmissa. Bändin mukaan albumi on iso askel eteenpäin.
Aikamoiset promillet mitattu.
Draconianin seitsemäs levy on valmis.
Bythosista löytyy melkoiset määrät osaamista.
"Yleisön turvallisuus ja hyvinvointi menevät kaiken edelle ja Tuska hoitaa tonttinsa koronamyllyn torjumisessa."
"Visuaalisuuden pitää tukea musiikkia. Jos ne eivät tunnu luontevilta yhdessä, niin sitten ympäristö on väärä."
Optimismia vai turhaa toiveajattelua?
Järjestäjät pyrkivät pitämään tälle kesälle buukatut esiintyjät myös ensi vuonna.
Uusi Lamb of God -levy ilmestyykin vasta kesällä.
Obscuran uralla tapahtui melko erikoinen episodi.
Hallitus kieltää yli 500 hengen yleisötapahtumat 31.7. saakka.
The Grey on jatkoa viime vuonna julkaistulle debyyttialbumille.
Aja! on laulu vapaudesta, kahleista pakenemisesta ja yhdessä vastarintaan nousemisesta.
Vaihto tapahtui perhe- ja logistisista syistä.
Odotettua mutta silti niin ikävää.
Julkaistu Infernossa 2/2020.