Etsi
Arvio julkaistu Infernossa 6/2017.
Uusi levy Psychosis julkaistaan marraskuussa.
Ikä on musiikin kulutuksen ylivoimainen ykkösselittäjä.
Paradise Lost – Nosturi, Helsinki, 3.10.2017
Anselmo goes goottirock?
Hallowed on Robinsons-panimon belgiolut brittiläisellä vivahteella.
Opeth-pomo arvioi seuraavan pitkäsoiton ilmestyvän joskus vuoden 2019 loppupuolella.
Ei tainnut kaverilla olla ihan ensimmäistä kertaa rumpukapulat kädessä.
Satyrin mukaan yhtyeen cover-levylle ei päädy itsestäänselvyyksiä.
Yhtye nähdään syksyllä lämmittelemässä The Hauntedia.
Uutta pitkäsoittoa pukkaa Zakk Wyldelta ja kumppaneilta.
Albumi julkaistaan marraskuussa kiertueen startin yhteydessä.
Saku Suurhallin konsertti on Nightwishin ainoa sisähallikeikka ennen kesän festivaaleja.
"Tässä syy, miksi vanhojen juoppojen ei kannata toikkaroida pimeässä."
Rumpalin paranemisennuste on onneksi hyvä.