”Kolmas Iron Maiden -levyni olisi todella korjannut potin” – Blaze Bayley avoimena urastaan minidokumentilla

04.10.2016

Kanadalainen The Metal Voice on julkaissut kolmeosaisen minidokumenttisarjan Blaze Bayleysta, jossa seurataan entisen Wolfsbane– ja Iron Maiden -nokkamiehen kiertuetta itäisessä Kanadassa viime syyskuussa.

Bayley muistelee dokumentilla, mistä kipinä laulamiseen lähti ja miten Rick Rubin aikoinaan löysi Wolfsbanen. Toki hän muistelee myös aikaansa Iron Maidenissa vuosien 1994 ja 1998 välillä.

– Maiden oli unelmatyö: pitkiä, yhdeksän kuukauden kiertueita, albumeja ilman musiikillisia kompromisseja. Levy-yhtiö ei voinut puuttua asioihin, kukaan ei sanonut, mitä pitää tehdä. Siinä oli puhtaasti kyse bändistä tekemässä mitä itse halusi. Se oli loistava tilaisuus, Bayley muistelee hyppyä Wolfsbanesta Maideniin.

– Kun liityin, ei bändillä ollut musiikkia valmiina seuraavalle levylle. Joten ensimmäinen levyni, The X Factor (1995) tehtiin kimpassa: minä, Steve Harris, Janick Gers, Dave Murray ja Nicko [McBrain]. Muistaakseni viisi tai kuusi ideaani päätyi osaksi levyä.

Bayleyn suurin panostus levylle oli ensimmäisenä singlenä julkaistu Man on the Edge, joka nousi aikanaan Suomessa singlelistan ykköseksi. Mutta heikosti menestyneen The X Factorin ja sitä seuranneen Virtual XI:n (1998) jälkeen Bayley sai väistyä soolouraltaan takaisin Maideniin palanneen Bruce Dickinsonin tieltä.

– Niihin aikoihin levymyynti oli pudonnut ja EMI oli sulkenut tehtaita ympäri maailman. Levyteollisuus kutistui. Mielestäni Brucen paluu oli siihen aikaan enemmänkin bisnespäätös. Oli miten oli, kyllä se kirpaisi. Minulta vei varmaan neljä vuotta ennen kuin tajusin ja hyväksyin, mitä tapahtui, Bayley toteaa.

– Jos olisin saanut vielä yhden mahdollisuuden, uskon, että Brucen olisi ollut paljon vaikeampaa päästä enää takaisin. Minulla oli todella hyviä biisi-ideoita seuraavalle levylle. Kolmas Iron Maiden -levyni olisi todella korjannut potin ja osoittanut faneille, miten tosissamme olimme ja miten se kokoonpano toimi. Mutta en vain saanut sitä mahdollisuutta.

Kaikki dokumentin kolme osaa on katsottavissa tuosta alta. Bayley puhuu ajastaan Iron Maidenissa kolmannella osalla 20 minuutin kohdalla.

Lisää luettavaa