Maynard James Keenan valmis kirjoittamaan viralliset Tool-muistelmat – ”Se vaatii kaikkien neljän panostuksen”

Toolin uusi levy on ollut työn alla jo kymmenen vuotta. Yhtye on ollut varsinkin tänä vuonna kyllä todistettavasti studiossa aktiivisesti, mutta erityisesti mediassa nelikko on ollut levyn edistymisestä äärimmäisen vaitonainen. Yksi vaitonaisimmista on ollut laulaja Maynard James Keenan, joka tuntuu lisäksi puuhaavan elämässään kaikkea muuta mahdollista. Maynard julkaisee 8. marraskuuta omat muistelmansa A Perfect Union of Contrary Things, jossa käydään läpi miehen elämänvaiheita tarinallisessa muodossa, laulajan sivuhuomautuksin höystettynä.

Kenties omista muistelmistaan innostuneena Maynard kuitenkin väläyttää Rolling Stone -lehden haastattelussa olevansa halukas kirjoittamaan viralliset Tool-muistelmat. Asia tulee esille, kun haastattelija Hank Shteamer kyselee vuoden 1993 Lollapalooza-kiertueesta ja sen merkityksestä Toolille ja sen ajan rockmusiikille ylipäänsä.

– Vaikea sanoa. Meillä on paljon kultaisia hetkiä ja se on kenties yksi niistä. Mutta ne muistot on parempi jättää Tool-biografiaan. Sellainen kortti on ehdottomasti pelattavissa. Mutta se vaatii kaikkien neljän panostuksen, meidän tulee päästä yhteisymmärrykseen siitä, miten sellainen toteutetaan. Niinhän se aina meidän kohdalla menee.

Maynard kertoo jättäneensä omista muistelmistaan tarkoituksella Toolin taka-alalle ja syventyneensä enemmän esimerkiksi Pusciferiin ja ulkomusiikillisiin asioihin, kuten viinitilaansa.

– Toolista on kirjoitettu jo niin paljon, että se tuntui minusta turhalta. Ja mitä syvemmälle mennään kulissien taakse, sitä enemmän se vaatii muiden jäsenten panosta ja näkökulmaa omani lisäksi. Joten paljon asioita on säästetty siihen. Ja vaikka kirjani onkin biografia, pidän sitä enemmänkin karttana, joka näyttää mistä olen tullut ja mihin menossa, miten tietyt päätökset ovat syntyneet ja miten ne ovat vaikuttaneet.

Vai että ihan viralliset Tool-muistelmat? No sehän vain kelpaa! Saapa nähdä, montako vuosikymmentä niiden kirjoittamiseen mahtaa mennä ja ehtiikö uusi albumi ennen sitä kauppojen hyllyille.