”Nykyelämä on todella kuluttavaa ja tyhjää” – haastattelussa Rotting Christ

Kreikkalaisen mustan metallin peruspilari Rotting Christ jaksaa painaa väsymättä. Yhtyeen johtaja Sakis Tolis on kiireinen mutta onnellinen työnarkomaani, joka tekee sitä mikä on hänelle tärkeää.

Rotting Christ
Kuva: Ester Segarra

Asetumme laulaja-kitaristi Sakis Tolisin kanssa berliiniläisen rokkibaarin jakkaroille tiskin ääreen. Taustalla sorisevat eri puolilta Eurooppaa paikalle kyörätyt toimittajat sekä levy-yhtiö Season of Mistin nuoret naiset. Hetkeä aiemmin Sakis on esitellyt yleisölle uuden lapsensa, kun Rotting Christin uunituore levy The Heretics on pauhannut juottolan ämyreistä.

Sen soidessa heviskribentit suhivat harakanvarvasmuistiinpanojaan ja nyökyttelivät musiikin tahdissa, minä mukaan lukien. Sakis istui kahvikuppi edessään, ryhdikkäästi ja keskittyneesti, jopa hieman jännittyneen oloisena. Nyt hän avaa tuntemuksiaan baaritiskiin nojaten ja katsoo silmiin tiukasti mutta lempeästi. Olemus on rentoutunut.

– Taiteellisesti ja musiikillisesti on vapautunut olo, mutta muuten pitää kiirettä. On niin paljon promootiohommia, pitää tehdä videoklippejä ja muuta. Se kaikki kuitenkin kuuluu tähän työhön. En haluaisi kutsua tätä työksi, mutta…, Sakis levittelee käsiään ja nostaa olkapäitään. 

Niin, jostain syystä sana ”työ” tuntuu olevan musiikintekemisestä puhuttaessa lähes kirosana. 

– Polku, joka on valinnut meidät, ei ole aina se kaikkein helpoin ja suorin. Etenkin sanoituspuolella minuun tekevät vaikutuksen suuret sanat ja runot, kirjoittajat, joita on saatettu pitää omana aikanaan kerettiläisinä; Nietzsche, Voltaire… Me olemme itsekin tietyllä tavalla kerettiläisiä, joten ajattelin kirjoittaa tällä kertaa siitä aihepiiristä. 

Taidat lukea aika paljon. 

– Kyllä, Sakis toteaa painokkaasti. – Se inspiroi minua. Tämä on jo neljästoista levymme. Minulla pitää olla jotain sanottavaa. Jos sitä on, hyvä, mutta ellei, sitten en tee mitään. Eivät ihmiset halua kuulla samaa uudestaan ja uudestaan. Haluan myös uskoa, että minulla on yhä jotain sanottavaa. 

Aseena viisaus 

– Olen työhullu, teen koko ajan asioita. Musiikki on minulle pakotie, se on minulle todella tärkeää. 

”Todella tärkeää” on sanapari, jota Sakis toistelee juttutuokion aikana moneen otteeseen ja tuntuu joka kerta todella tarkoittavan sitä. 

– Pidän kiinni siitä, että menen omaan studiooni ja olen siellä kuusi, jopa kahdeksan tuntia ja painan duunia. Niin pitää tehdä, jotta voi elää. Olisin todennäköisesti muuten masentunut. 

Vaikka uuden levyn musiikki esittelee miedosti uudistuneen Rotting Christin, se syntyi samalla tavalla kuin ennenkin. 

– Teen aina kaiken aluksi yksin. Kirjoitan kaikki ideani ja ajatukseni ylös, teen esituotannon ja alamme vasta sitten työstää musiikkia yhdessä, kunnes siitä muodostuu kokonainen levy. 

– Tällä kertaa tahdoin kirjoittaa jotain erilaista kuin edellisellä levyllä. Mielestäni musiikissa on tärkeää mennä eteenpäin, ottaa pieniä askelia. Se osoittaa myös sen, että olemme edelleen erittäin aktiivisia. Olen panostanut paljon siihen, että levystä tuli laadukas. Se on rehellinen, hyvin tehty ja korkealaatuinen. Se, pitääkö joku siitä vai ei, on sitten ihan eri asia. 

Omaan korvaani The Heretics kuulosti ensipuraisulla majesteettiselta, tarttuvalta… 

– Tarttuvaa, kyllä! 

… ja biisit ovat suurempia kuin edellisellä levyllä. 

– Olen helpottunut kuullessani tämän, Sakis huokaa. 

Hän katsoo intensiivisesti silmiin ja sanoo, että tietää minun olevan tosissani. Hän sanoo tuntevansa sen, ja oikeassa hän toki onkin. 

– Asia on juuri niin kuin sanoit. Halusin isoja kappaleita ja enemmän melodiaa kuin aiemmin. 

Levyllä voi mielestäni kuulla kaikuja koko RC:n diskografiasta: tuo muistuttaa A Dead Poemista, tämähän on kuin debyytiltä. Kaiken yllä on kuitenkin jotain aivan uutta. 

– Noin minäkin sen koen. Siellä on historiaa. Aina välillä törmään tyyppeihin, jotka sanovat, että soittakaa jotain aivan uutta ja erilaista. Se ei ole minun juttuni. Minulla on jo ikää enkä ole tekemässä mitään musiikillista vallankumousta, se on nuorempien hommaa. Sitä paitsi olemme jo tehneet oman vallankumouksemme. Nyt on tärkeintä pysyä rehellisenä itselleen. Meillä on viisautta, se on meidän aseemme. 

Ajattelua ja meditaatiota 

Syntyvätkö kappaleesi helposti, eli onko helppoa päästä tiettyyn Rotting Christ -mielentilaan? 

– Ne syntyvät helposti, mutta minun on myös taisteltava demonieni kanssa. Minun on aina luotava jotain uutta. Tai ei välttämättä uutta, joka kerta pitää olla pieniä askelia eteenpäin. Mikäli haluan tehdä lisää musiikkia, teen niin. Jos taas ei ole, olkoon sitten niin. 

Kun tartut aluksi kitaraan… 

– Ei se ole ensin kitara, Sakis keskeyttää innokkaana. – Ensin minä ajattelen! 

RC-pomo luo katseensa baarin kattoon. 

– Aluksi vain olen näin ja katselen huoneeni kattoon. Niin saattaa kulua parikin tuntia, ja nappaan keihään kouraani vasta sitten. On tärkeää, että minulla on ensin henkisesti sellainen tunne, että tahdon alkaa luoda jotain uutta. 

Syntyykö tunne esimerkiksi lukemalla kirjoja tai jotain semmoista? 

– Siinä on… mikä se sana on… meditaatiota! Sakis huudahtaa innoissaan. – Minä tarvitsen sitä, jokainen tarvitsee. Nykyelämä on todella kuluttavaa ja tyhjää. Me tulemme eri aikakaudelta, Sakis sanoo tarkoittaen itseään ja minua. 

– Se on samanlaista kuin se, kun kivikauden ihmiset oppivat käyttämään tulta. Me olemme siirtyneet analogisesta digitaaliseen. Come on, se on hullua! 

Sakis kertoo, että tahtoo tuoda musiikkiinsa aina jotain menneisyydestään. Nykymaailma ottaa koville. 

– En halua esittää mitään true-ukkoa, vaan minulle on vain tärkeää pitää mukana osaa historiastani. Se on minulle TODELLA tärkeää, Sakis painottaa jälleen. 

Tee se itse 

The Heretics on äänitetty Kreikassa, mutta loppusilaus annettiin Ruotsissa. Sen antajana on yksi tämän hetken kuumimmista ja kysytyimmistä studiomiehistä, Jens Bogren, jonka taitoja ovat hyödyntäneet muun muassa Kreator, Dimmu Borgir ja Amorphis. 

– Olen erittäin tyytyväinen levyn soundiin. Se on iso ja upea. 

Bogrenin Fascination Street -studiolle kuljettiin kuitenkin tuttujen polkujen kautta. 

– Äänitimme levyn Ateenassa, kuten edelliselläkin kerralla. Se on tosi helppoa. Voi vain soittaa jätkille, että ”minulla on nyt hyvä idea, tulkaapa heti paikalle”. Ei ole mitään väliä, vaikka olisi keskiyö. Minulle on tärkeää, ettei ole mitään tiukasti sovittua nauhoitussessiota vaikka Ruotsissa tai Suomessa, en voi sitoutua sellaiseen nykyään. 

– Studiossa meni tosi kivasti. Vuosien tekeminen näkyy niin, ettei ole koskaan mitään suurempia haasteita. No, aina on tietysti jotain pientä vääntöä siitä, mikä kohta on hyvä ja mikä ei, mutta kaikkiaan homma eteni todella jouheasti. 

Valmistaudutko laulujen nauhoituksiin jotenkin? Lähteekö ääni niin sanotusti kylmiltään vai asetutko johonkin tiettyyn mielentilaan? 

– Tiettyyn mielentilaan, ehdottomasti. Haluan aina lähestyä jotenkin tietyn kappaleen sisältöä, tuntea siihen läheisyyttä. Se on hieman kuin näyttelemistä. En tiedä, olenko hyvä vai huono näyttelijä, mutta homma toimii samalla tavalla. Kun lauletaan tietyistä teemoista, siinä asetutaan rooliin. 

Rotting Christin kokoonpano uudistui neljä vuotta sitten, eli Sakisin ja hänen veljensä, rumpali Themisin, lisäksi ryhmään kuuluvat nykyään kitaristi George Emmanuel ja basisti Van Ace. Studiossa Sakis hoitaa kuitenkin lähes kokonaan muiden paitsi Themisin tontin.

– Näin se on viime vuosina mennyt. Tosin tällä kertaa kitaristi veti sooloja ja muita melodioita, mutta periaatteessa minä teen suurimman osan itse. 

The Heretics soi isona ja majesteettisena kuoroineen kaikkineen, eikä sillä ole niin paljon vierailijoita kuin edellisellä levyllä. 

– En halunnut tehdä Ritualsin [2016] kakkososaa. Soundi itsessään ei ole niin kaukana siitä, mutta halusin tehdä jotain melodisempaa ja tunnelmallisempaa, jotain tarttuvampaa. 

Tällä kertaa mukana on koukkua. 

– Kyllä, ehdottomasti, Sakis komppaa. 

Tänään täällä, huomenna toisaalla 

Rotting Christ on yhtye, joka vaikuttaa olevan koko ajan kiertueella… 

– Melkein koko ajan, Sakis hymähtää. 

Miten löydät aikaa kaikelle – keikkailulle, musiikintekemiselle, ”omalle elämälle”? 

– Tiedän, että kaikki sanovat näin, mutta se on vaikeaa. Olen joutunut uhraamaan asioita elämässäni. Sosiaalinen elämäni on kärsinyt, on tullut avioero, joudun olemaan erossa lapsistani… valitettavasti näin voi käydä, jos on valinnut tämän tien. 

– Toisinaan joutuu miettimään, kumpi on tärkeämpää, olla lasteni kanssa ja elää hetkessä vai levittää musiikkiani. Olen päättänyt tehdä kumpaakin. Kun olen kotona, minulla olisi mahdollisuus hengailla kaverien kanssa, mutta haluan viettää aikaa lasteni seurassa, se on minulle älyttömän tärkeää. Olen missannut monia hetkiä, joten haluan olla heidän kanssaan mahdollisimman paljon. Mutta jos on päättänyt tehdä jotain, sitten on tehtävä niin, Sakis viittaa uraansa muusikkona. 

– Olen muuttanut elämäntapojani viimeisten vuosien aikana. En juo enää samaan malliin kuin aiemmin, en polta… 

Havaintojeni mukaan kapakan ulko-ovi käy kuitenkin melko tiuhaan ja hellaslainen hevimuusikko imee pihalla norttia. Kenties Sakis meinasikin jotain muuta poltettavaa kuin tupakkia. 

– Haluan olla rehellinen ihmisilleni. Tarkoitan heillä niitä, jotka tulevat katsomaan keikkojamme, fanejamme. He ovat maksaneet siitä, enkä halua örveltää ja olla kuin millään ei olisi mitään väliä, Sakis sanoo matkien ölisevää känniläistä. 

Antiikin perintö 

Mikä merkitys antiikin Kreikan kulttuurilla on sinulle? 

– Se inspiroi minua. Se on kulkenut mukanani kouluajoista lähtien, meille on opetettu paljon siitä. Se on minulle tärkeää. Olen reissaaja ja maailmankansalainen, mutta tukikohtani on Kreikassa. Voisin periaatteessa asua missä tahansa, vaikka täällä Saksassa, mutta tahdon pysyä kotimaassani. Antiikin perintö on minulle myös sitä, että välitetään ja pidetään huolta omista. Pidetään huolta vanhemmistamme, kuten he ovat pitäneet huolta meistä. 

– Saan siitä ajatuksesta myös jotain taiteellista vapautta, antiikki antaa sitä minulle. Ihmiset eivät enää tunnu muistavan tai välittävän antiikin perinnöstä. Me olimme ennen jopa avoimempi ja vapaampi yhteiskunta kuin nykyään. 

Kenties oman maan historia on liian lähellä, sitä ei osata arvostaa. 

– Se voi olla juuri noin. 

Olit myös tekemässä kirjaa Non Serviam – The Official Story of Rotting Christ. Mistä idea sai alkunsa, ja millaista kirjan tekeminen oli? 

– Olen tosi huono kirjoittamaan ja promoamaan itseäni, mutta kun Dayal Patterson otti yhteyttä ja kysyi, tahtoisinko kertoa bändin tarinan, päätin lähteä projektiin. 

Patterson on kirjoittanut muun muassa Black Metal: Evolution of the Cult -teoksen, monen muun kirjan ohella. 

– Kirjan tekeminen oli paikoin melkoisen haastavaa, mutta siitä syntyi juttua, jonka uskoisin kiinnostavan monia. Olemme kuitenkin olleet kehissä ”since the day one”, ja minulla oli paljon kerrottavaa vanhoista ajoista, vuosista ennen digimeininkejä. 

Sakis Tolis on mies, jolla vaikuttaa olevan jatkuvasti jotain meneillään. Vapaa-aika on hänelle vieras käsite. 

– Heh heh, ei minulla ole sellaista. Aivan outo juttu, Sakis nauraa mutta vakavoituu sitten. 

– Kun minulla on vapaa-aikaa, tahdon olla tytärteni kanssa. Nytkin lähden melkein suoraan kuukauden kiertueelle. Kotona tapahtuu koko ajan kaikkea, mistä jään paitsi. He kyselevät, missä olin, kun sitä ja sitä tapahtui, mutta kyllä he ymmärtävät. 

Minkä ikäisiä tyttäresi ovat? 

– Neljä ja kaksitoista. Isomman kanssa on helpompi puhua asioista, mutta nelivuotiaan kanssa on haastavampaa, kun hän kyselee, missä isä on. Toisaalta, joskus on niinkin, että poissaolo helpottaa läheisten kanssa olemista, tulee vähemmän tällaista… 

Sakis hieroo käsiään yhteen. Joo, hankausta, ymmärrän. 

Aikamme baaritiskillä on ohi. Sakis sanoo myöhemmin, että kun matkustan seuraavan kerran Ateenaan, minun on otettava häneen yhteyttä, niin saan nähdä hienoja kulttuurikohteita. Hän katsoo suoraan silmiin ja sanoo: ”Sinun täytyy ottaa yhteyttä, minä todella tarkoitan sitä.” 

Sakis Tolis ottaa kaikki ympärillään olevat ihmiset huomioon. Uskon, että se on hänelle tärkeää.

Julkaistu Infernossa 2/2019.