Sota ja kaaos ihmiskunnan verissä – ennakkokuuntelussa Hegemon

04.11.2015

Hegemon on 1990-luvun loppupuoliskolla perustettu ranskalaisbändi, jonka vaikutteet tulevat norjalaisilta mestareilta Emperorilta, alkuaikojen Enslavediltä ja Borknagarilta. Ensi viikolla ilmestyvä The Hierarch päättää yhtyeen seitsemän vuoden mittaisen levytystauon.

The Hierarch käsittelee ihmiskunnan verenperimästä löytyvää kaaosta ja sotaa ja Infernolla on ilo tarjota nihilististä black metalia esittävän yhtyeen neljäs albumi kuunneltavaksi ennakkoon.

– Luulemme itsestämme kaikenlaista ja se on suurin virheemme. Olemme sokeita ja sokeina pysymme loppuun saakka, kasvottomana esiintyvä bändi kommentoi.

Kuuntele levy alta.

Lisää luettavaa