Kadotuksen virtana ryöppyävä death fucking metal – arviossa Excommunion

Arvio julkaistu Infernossa 5/2017.

Excommunion
Thronosis
Dark Descent

 

No nyt on tylyä mätkettä. Esikoislevynsä 15 vuotta sitten julkaissut Excommunion pääsee toisen pitkänsä pariin vasta nyt, vaan tyyli ei ole vuosien saatossa sanottavasti muuttunut. Kuoletus on vahvaa, ja soundia on puserrettu vielä entistäkin paksummaksi.

Tarjolla on blastmyrskyä ja väkevästi ruhjovaa hitaampaa möyrimistä. Humppaosastoa ei kompeissa tarjoilla, ja julma örinä suosii oikeaoppisen matalia taajuuksia.

Linkkejä Suomeenkin voi kaivella, sillä amerikkalaisbändin laulaja Christbutcher vaikuttaa myös kotimaamme kamaralla. Hitaampien kohtien murskatunnelmista ja synkeän hillitystä melodisuudesta voi löytää yhtäläisyyksiä klassiseen suomalaiseen death metaliin. Tuoreemmista vertailukohdista esille nousee Desolate Shrine, jonka pääjehu Lauri Laaksonen on vastuussa Thronosisin toismaailmallisesta kansitaiteesta.

Raskain jalka asettuu kuitenkin selvästi Jenkkien kamaralle. Hitaammat jutut pyörivät Immolationin seutuvilla, ja myös nopeampien kohtien brutaalius on ehtaa jenkkimätkettä. Toteutus on vakuuttavaa, sillä sysimustan raivon voi kuulla sekä soundeista että sutjakkaan raskasotteisesta soitannosta.

Yksittäisiä riffejä mieleen ei tahdo kuitenkaan jäädä. Kyse on kokonaisvaltaisesta, lyijynraskasta kuolotunnelmaa hakevasta hakkaamisesta. Ehkäpä liiankin, sillä Superion (2001) oli tarjonnaltaan hivenen dynaamisempi. Thronosis mätkii niin pahantahtoisella ja kauttaaltaan mädättävällä kuolomeiningillä, että heikompi saattaisi vinkua koukkujen perään.

Myös neljän kappaleen ja vajaan puolen tunnin mitasta voisi nurista näin pitkäsoiton kohdalla. Toisaalta mukana ei ole sekuntiakaan ylimääräistä. Ei minkäänlaista haahuilua tai mitään, mistä haukata happea ennen seuraavaa kuristusta. Kyseessä on ikään kuin hartioita alati painava helvetti, jonka tasaisesti loimottavilta lieskoilta ei saa vähääkään armoa.

Viikonlopun viihdekuunteluun on syytä valita helpompia ja hitikkäämpiä kiekkoja. Thronosis valauttaa suupielet lattialle, ja ilman tarkempaa keskittymistä mieleen jää tuskin muuta kuin katkeamattomana kadotuksen virtana ryöppyävä death fucking metal.