Parempaa keskikastia – arviossa GxSxD

Arvio julkaistu Infernossa 10/2016.

GxSxD
The Adversary
Pulverised

Tämä japanilainen death metal -partio ei ole pitänyt levynsä kanssa kiirettä. Albumi on nauhoitettu kesäkuun 2010 ja lokakuun 2011 välisenä aikana. Miksaus ja masterointi on hoidettu kesien 2012 ja 2013 välillä. Nyt ei olla vasta kuin loppuvuodessa 2016, ja levy ilmestyy jo!

Yusuke ja Yosuke Oka ovat kumpikin laulaja-kitaristeja, levyn tuottajia ja biisintekijöitä. Veljesten kipparoima orkesteri tylyttää menemään brutaalihkoa kuolometallia tulisesti paiskoen. Homma on otteessa, ja tuloksena on levyllinen vauhdikasta kuolemaa.

Puolan deathveteraani Vader pulpahtaa mieleen, paikoin myös itse suuri ja mahtava Morbid Angel. Jälkimmäinen enemmänkin häivähdyksinä.

Tavara on pätevästi soitettua ja ankaraa death metalia. Mukaan on isketty maukkaita kitarasooloja, jotka lähentelevät tyyliltään enemmän perinteisempää heviä kuin makaaberia murjontaa. Seassa on myös lyhyitä välisoittoja, jotka rikkovat nuijimista tuoden tykitykseen pieniä suvantokohtia. Plussaa tulee kappaleiden pituuksista, jotka on maltettu pitää kolmen minuutin kieppeillä.

The Adversary on miellyttävän tehokas kuolopurkaus, joka uponnee varsinkin genren modernimman laidan diggareille. GxSxD hoitaa tonttinsa paremman keskikastin tyyliin.