Jos jotakin yhtyettä voi kutsua oikeasti superbändiksi, Chickenfoot on sellainen (hyvä on, kerrataan: Sammy Hagar, Joe Satriani, Michael Anthony ja Chad Smith). Kyseessä on silti rehti bändi sympaattisella ja aidolla tavalla: ukkelit jammailevat keskenään ja pitävät hauskaa. Ja siinähän ne yhtyeen vahvuudet ja heikkoudet tulikin lueteltua.
Pari levyä julkaisseen bändin parhaiden kokoaminen ei ole oikein järkeenkäypä idea. Yhtye on loihtinut levyilleen ihan kivoja hetkiä, mutta muutaman vuoden kuuntelutauon jälkeen niistä parhaistakaan kappaleista ei ollut juuri mielikuvia. Biiseissä on aika kepoisia rakennuspalikoita, mutta rullaavathan nuo mukavasti.
Enemmänkin tuplalevy tuntuu hyvältä syyltä saada bändin todellinen vahvuus, livesoitto, esiin. Lavalla kopla puhaltaa ihmeellisellä tavalla virtaa keskinkertaisiinkin kappaleisiin. Soiton riemun ja hyvän fiiliksen kuulee, ja sedät riehaantuvat jopa vallan hurjiksi: useampikin liveluenta päättyy vasta kymmenen minuutin tietämillä. Livelevy onkin varsin asiallinen, ja studioparhauksien jatkeeksi rämistellyt livecoverit ovat nekin perin intomielisiä. Eritoten Deep Purple -laina Speed King rymistelee vallan riemuisasti.