Teksti ja kuvat: Vilho Rajala
Olen aiemminkin kehunut Hardcore Superstaria, ja pakko on kehua taas, ei voi mitään. Bändin keikat toimivat joka kerta.
Mutta käydään ensin lämppärit läpi. Ammotrack ja Avatar ovat molemmat ruotsalaisia bändejä. Ammotrack on keikan perusteella tyyliltään lähes yksi yhteen illan pääbändin kanssa. Sama kokoonpano, samat soundit, samat soinnut kertosäkeissä mutta tietenkin huomattavasti vaisumpi meno. Bändi on paiskonut tämän lajin rockia vuodesta 2004, tehnyt kaksi levyä ja lämmitellyt HCSS:a monella kiertueella. Nostan varovaisesti peukun ylös, mutta silti on sanottava, ettei nyt ehkä ihan hiilikopiolinjalle kannata lähteä.
Avatar oli illan raskain bändi ja tuntui olevan tässä joukossa vähän out of place. Hetkittäin melko tummasävyistäkin riffijyrää esitellyt kymmenvuotias yhtye lienee omalla sarallaan ihan ansiokas, mutta nyt ei vaan osunut. Tänne oli tultu hauskanpitoon, eikä sirkuselementtejä lavashow’ssaan hyödyntänyt yhtye nyt oikein vastannut huutoon. Palataan asiaan joskus toiste.
Lämppärien aikana Pakkahuone vaikutti vielä melko tyhjältä. Tilanne sai epäilemään, että noinkohan paikka kovin täyteen tuleekaan, sillä HCSS teki samalla reissulla peräti neljä muutakin Suomen-keikkaa. Aikataulu oli ilmeisesti luettu hyvin, sillä juuri ennen bändin showtimea yleisöä pakkasi paikalle hyvä määrä.
HCSS täräytti heti Sadistic Girlsillä täysillä vastapalloon. Meininki sen kuin parani, kun Guestlistin alkuspiikkiä tuli lavalle vetämään Tampereen ja Negativen oma Antti Aatamila.
Riemukertsien ja menoriffien ilojuhla keskeytyi vain slovari Run to Your Maman ajaksi. Tämäkin biisi toimi yllättävän hyvin livetilanteessa. Laulaja Jocke Berg ei ole hidastelua tulkitessaan ihan omalla alueellaan, mutta komeasti homma kuului taittuvan.
Bändin jokaista soittajaa on ilo seurata. Kerta kaikkiaan kovaa osaamista, jossa tyylitaju on olennaisin elementti. Triopohjainen kokoonpano on oikeastaan ihanteellinen, koska tällä tavalla instrumentit ovat tasa-arvoisia keskenään.
Armoitettu keulahahmo Berg on tietenkin se, jota lavalla eniten katsellaan ja kuunnellaan. Ukolla on karismaa käsittämättömän paljon, eikä soundissakaan ole vikaa.
Bändin settilista painottui viimevuotisen Split Your Lipin biiseihin, ja mikäs siinä. Levy taitaa sittenkin olla bändin tähän saakka tasavahvin teos. Ainakin se on viimeistään nyt selvää, että tämän lajin bändeistä mikään muu ei pääse lavalla lähelläkään tämän orkesterin kovuutta.
Ensi kertaan, Hardcore Superstar!