At the Gates on löytänyt uuden kitaristin – yhtye suuntaa loppuvuodesta studioon

Uutta kitaristia ei kovin kaukaa tarvinnut hakea.

At the Gates vuosimallia 2017
Kuva: Ester Segarra

At the Gatesin ja perustajajäsenen, kitaristi Anders Björlerin tiet erkanivat viime maaliskuussa. Nyt yhtye tiedottaa saanensa Jonas Stålhammarista uuden kepittäjän Björlerin jättämää aukkoa paikkaamaan. Kovin kaukaa ei uutta miestä rivistöön tarvinnut lopulta etsiä, sillä Stålhammar on kuulunut bändin ystäväpiiriin jo 80-luvun lopulta. Hän myös soittaa laulaja Tomas Lindbergin kanssa The Lurking Fear -yhtyeessä.

”Etsimme henkilöä, joka on kulkenut samoja polkuja kanssamme, tietää mistä me tulemme ja ymmärtää sekä Autopsyn että King Crimsonin mahtavuuden. Toki kitaristin tulee täyttää Andersin saappaat, mutta Jonaksen kanssa tämä ei missään vaiheessa ollut ongelma. Halusimme jonkun, joka ymmärtää, mistä bändissä on kyse ja pystyy antamaan panoksensa luovassa mielessä”, yhtye kertoo Facebook-sivuillaan.

Samaan hengenvetoon yhtye tiedottaa suuntaavansa marraskuussa studioon, jossa se työstää jatkajaa vuoden 2014 At War with Reality -albumille aina tammikuulle asti.

”Meillä on jo nyt 11 biisiä valmiina ja olemme nyt kenties inspiroituneempia kuin koskaan aiemmin. Tiedossa on taattua At the Gatesia ja levy tulee olemaan kattavin läpileikkaus kaikista bändin soundiin sisältyvistä elementeistä.”