Black Royal julkaisee The Summoning pt. 1 -ep:nsä perjantaina 27. helmikuuta. Inferno tarjoaa tamperelaisyhtyeen ep:n ennakkokuunneltavaksi koko kuuden biisin mitassaan.
Raskaasti möyrivillä riffeillä rokkaavan bändin haastattelu löytyy perjantaina ilmestyvän Infernon Sytykkeet-palstalta. Sitä odotellessa laulaja Riku kommentoi soittimen alla ep:n kappaleet.
1. Black Royal
– Nimibiisi esittelee meidän epäpyhän kolmion, eli suistorämeen, ysärideathin ja 70-lukulaisen jynkytyksen. Black Sabbathin vaikutus kuuluu kiitettävästi riffeissä ja kumartaa heavyn esi-isien puoleen. Tässä rytmiosaston groove kohtaa riffin miltei täydellisessä muodossa. Saimme jo ennestään rautaisesta kipaleesta taltioitua vahvan vedon äänityksissä ja aika pian sen jälkeen päätettiinkin tästä tulevan ep:n aloitusraita.
– Lyriikoissa kerrotaan yksilön omasta voimasta ja itsensä herrana olemisesta, ”no gods, no masters” -teemalla. Myös henkilökohtaista duunarin ”haista, pomo, vittu” -läppää voi sieltä löytää.
2. Destination: Threshold
– No, kakkosbiisiksi piti sitten tietenkin valita joku vauhdikkaampi ralli, ja tästä muodostuikin väkevä rutistus, vaikka meitä vähän jännittikin miten saamme biisin groovaamaan. Mietinnässä ollut pelko liiallisesta rokkipoljennosta osoittautui turhaksi ja tästä syntyi todella rouhea viisu lennokkaalla kertosäkeellä ja kunnon Iron Maiden -hoilotuksilla!
– Tarinassa on saavutettu ihmiskunnan viimeinen määränpää, eli täydellinen loppu, jossa yksilölle ei jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin tuhoutuminen. Makaaberia kauneutta aikojen lopun saavuttua vihdoinkin. Nimi tulee suuresti arvostamastani elokuvasta Prometheus – ”Attention, destination threshold.”
3. Contagion Accident
– Alussa oli suo, kuokka ja kitara! Heh, vahva etelävaltiosludgeriffi à la Down ja groovea mukana enemmän kuin kierretangossa tai pappatunturin kaasukahvassa. Härskiä etenemistä alusta loppuun ja painostava tunnelma on melkein käsin kosketeltavissa. Tähän piti saada banjoaloitus ja näinhän se saatiin. Jos biisin edetessä ei ala tekemään mieli olutta ja stimulantteja niin vika on kuulijassa.
– Sanoissa ihmetellään sitä, kuinka ihminen on kykeneväinen perustelemaan itselleen oman toimintansa, oli se sitten miten vääristynyt tahansa ja vastoin kaikkea oikeudenmukaisuutta tai hyvänä käytöksenä pidettyä halventavaa. Toisaalta, kun tarpeeksi syvään kaivaa ja oppii asioita itseään sivistäen, niin sitä enemmän paskaa löytää mikä taas lisää tuskaa. Summa summarum: ihminen on kusipää ja sen pitäisi kuolla pois.
4. Festering Truth
– Ensimmäisiä biisejä mitä tehtiin tällä bändillä, ja se on jätetty tarkoituksella syntymäasuunsa ilman sen kummempia sovittamisia. Bailujalkaa vipattava pääriffi ja juopottelemaan kutsuva yleisfiilis, jossa soundillisesti lähdettiin Entombedin death’n’roll-osastolle ja siellähän se tuttu HM2 pörisee maukkaasti! Tämä on kuin tehty livenä esittämiseen. Biisin terävin kärki löytyy parhaiten nousuhumalassa lavalta käsin soitettuna. Taas, jos ei ala kalja maistumaan, niin jo on kumma!
– Kontrastin vuoksi railakkaassa viisussa puhutaan tietenkin ahdistavista asioista, ettei liian iloiseksi hommat mene. Päätinkin kertoa, että toivo pilaa kaiken eikä tulevaisuudelta kannata odottaa mitään. Toivo on turhaa. Paskaa tulee niskaan kumminkin, joten mitä sitä haaveilemaan yhtään mistään. Kolikon toinen puoli on, mitä tuntemuksia kävin läpi läheisen äkillisen menehtymisen aikaan ja miten kaikki itsestäänselvyydet onkin hauraita sattumuksia, jotka voi kadota silmänräpäyksessä.
5. All Proven Stupidity
– Röyhkeää vanhan liiton meinikiä Enskan hengessä ja ehkä meidän metallisin kipale. Tavoillemme uskollisina yritimme pilata kaiken c-osassa ja hämmentää soppaa kaikenlaisella kohkauksella. Tällä kertaa teemana taisi olla ”humalainen kalastaja irlantilaisessa kantabaarissa” -tyyppinen laulusoundi, jonka basistimme Pete loihti mahtavalla pieteetillä! Meidän ensimmäinen virallinen singlebiisi, jolla esiteltiin bändi julkisesti viime kesänä.
– Kertosäkeen mukavasti Panteralta haiseva riffi on jotain minkä vuoksi voisi myydä anopin ja puoli sukua omistakin! Höpöttelin tähän biisiin tylyä kertomaa ihmiskunnan surkeasta historiasta ja miten kaiken tämän modernin älykkyyden ja tiedon äärellä ihminen ei sitten kuitenkaan ole liiemmälti edistynyt laji millään mittarilla. Emme mielestäni kovinkaan pitkälle ole sieltä merenpohjalta ylös tullessa päässeet, enkä ole niinkään varma ollaanko vieläkään laskeuduttu puusta alas. Eikä meininki tästä parempaankaan muutu, vaikka kuinka innovoidaan vaikka teknologian saralla, sillä ihminen on ahne, itsekäs, sotaisa, katkera, turhamainen, omaa etua vaaliva röyhkeä mulkku, joka toivottavasti syö itse itsensä elävältä. Paitsi, ettei se ymmärrä tehdä sitäkään.
6. Reformation
– Tämän valinta lopetusbiisiksi oli ilmeinen, sillä ei näin megalomaanisen turpaanvedon jälkeen enää voi palata mihinkään kappaleeseen uskottavasti takaisin. Paitsi livenä, koska meillä on toinenkin kipale, jonka jälkeen ei voi enää soittaa mitään. Tätä biisiä lopulta rakennettiin kuin Iisakin (poltettua) kirkkoa ja lisäiltiin osia sinne tänne, ettei välillä tiedetty miten helvetissä sen pitäisi mennä. Ja vieläkin muiden c-osa on minun kertosäe! No, kiva kuulla miten kuuntelijat biisin kokevat ja mikä on yleinen mielipide kertsin paikasta.
– Painostavaa, uhkaavaa ja silti ilmavaa suorittamista näinkin vanhoilta ukoilta. Kaikenlaista tyyliä sekoiteltuna ja siellähän lyövät sopuisasti kättä niin Judas Priest -riffit kuin akustiset näppäilyt. Aika mustissa vesissä tässä soudetaan ja eeppisyys on läsnä heti alkusoinnuista lähtien, joten tematiikka on suht ilmeinen ainakin omasta mielestä.
– Otin pikku riskin ja tein ensimmäistä kertaa kerronnallisen mielikuvitustarinan – tosin se kertoo kristittyjen lahtaamisesta ja uskovaisten hävittämisestä, mutta kivasti tarinan muodossa. Kokonaisuus toimii moitteettomasti, joten saimme biisin elämään ja hengittämään. Mutta niin kuin totesin, tähän on hyvä lopettaa levy ja jäädä vähäksi aikaa sulattelemaan kuulemaansa ennen kuin laittaa saunan päälle, avaa kaljalaatikon ja pistää kossun pakkaseen. Ja ei muuta kuin kylille hulluna riehumaan!