Desolate Shrine on suhteellisen arvostettu nimi undergroundpiireissä, ja mitä levyarvosteluja on katsominen, kritiikkikin ollut pääosin positiivista. Ajattelitko bändiä kasatessasi, että näinkin moni kuulija samastuisi tekemääsi musiikkiin?
– En ajatellut, enkä ajattele vieläkään. Kyse on kuitenkin melko pienestä porukasta, eikä kaikille maistu death metalin maalailevampi tai, joidenkin tulkintojen mukaan, progressiivisempi puoli. On ollut mielenkiintoista huomata monien ymmärtävän, mistä on kyse, instrumenteista vastaava L.L. kertoo.
– Marginaalisen genren hämyisempi osasto ei ole kovin yleisöystävällistä musiikkia, eikä meillä ole ollut mitään harhakuvia maailmanvalloituksesta, mammonasta tai glooriasta. Kahden viimeisimmän levyn palaute on ollut suurimmaksi osaksi erinomaista, mutta soraääniä kuuluu aina, ja osittain ymmärrän ne erittäin hyvin.
– Meitä on paheksuttu siitä, että kävelemme väärää polkua poispäin undergroundista, emmekä noudata sen sääntöjä. Joidenkin mielestä ug:n syvin ydin on hakattu kiveen vuosikymmeniä sitten, eikä muita tapoja soittaa deathiä ole olemassakaan. Minulle death metal ja muut jyrkemmät alagenret edustavat myös kapinaa, joten olisi paradoksaalista, jos epämääräisiä kollektiivisia sääntöjä vastaan ei voisi kapinoida. Olen tyytyväinen siihen, että meillä on oma polkumme, eikä muiden mielipiteillä ole kovinkaan suurta merkitystä. Jos homma toimii muille ihmisille, hyvä niin.
Uusi The Heart of the Netherworld kuulostaa erittäin pimeältä ja pahaenteiseltä levyltä. Kuvastaako albumi sisäistä maailmaasi, vai onko Desolate Shrinen musiikin tarkoitus pikemminkin irrottautua kaikesta ”normaalista, arkipäiväisestä ja inhimillisestä”?
– Levy kuvastaa sisäistä, piilossa olevaa maailmaa. Jokaisella on omat demoninsa, joita vastaan kamppaillaan tai joille annetaan jalansijaa. Bändiin kanavoituu pimeämpi puoleni eri muodoissaan. Esimerksi The Sanctum of Human Darknessille [2012] kaavittiin kaikki turhautuminen ja ahdistuneisuus, mitä vain oli mahdollista irti saada. Levyltä ei löydy yhtään helppoa kertosäettä tai riffikiertoa, koska musiikin pohjimmainen vire ja mielentila on totaalinen pimeys.
– Uudella levyllä on osittain selkeämpi ulosanti ja riffeissä sekä melodioissa uhmakkaampi fiilis; nyt on käyty syvyyksissä ja on aika nousta sieltä voitokkaana. Vaikea analysoida tarkkaan, mutta koen, että kaikki elämässä tapahtuva ja tapahtunut peilautuu musiikkiin. Kun on taipumuksia vajota intensiivisesti päänsä sisälle, arkielämästä on parempi oppia nauttimaan mahdollisimman paljon, etteivät seinät kaadu päälle. Yritän siis pitää omat ääripääni edes hieman erossa toisistaan, jotta arkielämästä saisi mahdollisimman paljon irti.
Ohjenuora säveltämiseen
Jokaisella kolmella DS-levyllä on oma tunnistettava soundinsa, mutta uusimmalla meininki tuntuu aiempaa monipuolisemmalta. Oliko tämä alkuperäinen tarkoituskin?
– Säveltämisen yksi ohjenuora oli, että biisien täytyy olla dynaamisia. Tämä tarkoittaa, että välisoittoja ei löydy, vaan kaikki on muovattu kappaleiden sisään, tukemaan haluttua tunnelmaa. Esimerkiksi We Dawn Anew’n voisi jakaa kolmeen osioon helpottamaan rakenteen ymmärtämistä, ja jossain vaiheessa ajattelin napsaista kappaleen kahdesta kohtaa poikki. Tämä ei kuitenkaan olisi ollut hyvä ratkaisu, koska osiot kuuluvat yhteen ja sisältävät paljon samoja riffejä ja melodioita eri tavoin varioituna.
Bändin kokoonpano on jokseenkin erikoinen, sillä sinä vastaat kaikista instrumenteista ja mukana on kaksi laulajaa. Kuinka päädyit tällaiseen ratkaisuun?
– Osittain tämä oli sattumaa. Olen suhteellisen avuton kirjoittamaan sanoituksia, eikä R.S. [Lie in Ruins, Perdition Winds] kokenut, että häneltä olisi ensimmäisen levyn [Tenebrous Towers, 2011] aikoihin irronnut sopivaa tekstiä, joten päädyimme etsimään ihmistä, jolta tämä luonnistuu. M.T. [The Crescent, Lord of Pagathorn] tuli mukaan, mutta toivoi pääsevänsä myös huutamaan. Tällöin en ollut vielä kuullut hänen lauluaan, joten pienen tutustumisen jälkeen lähdettiin kokeilemaan suoraan nauhoituksia. Homma toimi, enkä nähnyt mitään syytä olla jatkamatta samalla tavalla.
– Nyt kokoonpanossa on kolme rumpalia, joilla kaikilla on hyvin erilainen tapa sovittaa lauluosuuksia, joten jokainen nauhoitussessio on erittäin mielenkiintoinen ja osittain todella kaoottinen kokemus – ja pelkästään positiivisessa mielessä.
Lähellä kuolemaa
Minkälainen (metalli)musiikki puhuttelee sinua itseäsi, ja mitä asioita etsit kuuntelemastasi musiikista?
– Metallinkuuntelu on jäänyt viime vuosina pienempään rooliin. Hyviä levyjä on julkaistu enemmän kuin minulla on ollut aikaa, intoa tai keskittymiskykyä tutustua. Oman bändin kanssa työskentely lähes tauotta on aiheuttanut sen, ettei muille samankaltaisille bändeille ole ollut päässä tilaa.
– On tullut kuunneltua paljon aivan erilaista musiikkia – sountrackejä, akustisempaa musiikkia, ambientia, 60–70-lukujen progea/rockia ja niin edelleen. Synkkyys on aina hyvästä, ja sitä löytyy roppakaupalla myös metallin ulkopuolelta.
– Metallista parhaiten toimivat ne ikuiset klassikot sekä death- että black metalin puolelta. Storm of the Light’s Bane, Clandestine, A Blaze in the Northern Sky ja näin poispäin. Brutaali death metal tai muu liian modernilta kuulostava ei tunnu antavan minulle nykyään mitään.
Oletko käynyt koskaan lähellä fyysistä kuolemaa? Minkälaisia ajatuksia kuolema ylipäätään sinussa herättää?
– Luulin kuolevani. Diagnoosi oli erheellisesti aivokalvontulehdus, kuumetta 42 astetta ja kärähtämispisteessä olevat aivot tulivat päätökseen, että lähtö tulee. Kokemuksena tämä oli mielenkiintoisempi kuin olisin kuvitellut, koska päällimmäisenä tuntemuksena oli täydellinen rauha, ei pelko. Vaikea sanoa, johtuiko tämä siitä, että olin hyväksynyt elämän tulleen päätökseen vai lähes tappavan korkeasta kuumeesta ja sen vaikutuksista ajattelukykyyn, mutta tämän jälkeen olen suhtautunut omaan kuolemaani huomattavasti rauhallisemmin.
– Kuolema on konseptina äärimmäisen kiehtova. Itse fyysinen puoli on mielenkiintoinen aihe, mutta enemmän kuitenkin kiinnostaa eri uskontojen, filosofioiden ja tiedekuntien hyvinkin erilaiset näkemykset siitä, mitä kuolema on ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Toki myös aiheesta ammentava mytologia, siitä sikiävä taide ja riitit ovat lähellä sydäntä.