Etsi
Y'AI'NG'NGAHYOG-SOTHOTHH'EE-L'GEBF'AI THRODOGUAAAHH!
Tenebrae in Perpetuum palaa kehiin verevällä otteella.
Latitudes välittää musiikillaan monipuolisia tunnelmia.
Pian esikoisensa julkaiseva Aoratos ammentaa vaikutteensa tutuilta suunnilta.
Debyyttialbumi ilmestyy myöhemmin keväällä.
Kaleikr lähestyy äärimetallia ilman ennakkoluuloja.
Ensimmäinen esiintyminen uudella nimellä tapahtuu puolestaan helmikuussa.
Blut aus Nordin aivoriihestä syntyy myös tällaista kamaa.
Sludgetrion toinen albumi ilmestyy tammikuussa.
Kappale löytyy tänään ilmestyneeltä ep-levyltä.
Pitkäsoitto seuraa maaliskuussa.
Kolmikko lupaa ottaa esikoislevyllään kaiken irti osaamisestaan.
Kreikkalaista black metalia tulee albumimitassa jälleen helmikuussa.
Kappale löytyy 2. marraskuuta julkaistavalta albumilta.
Phenomenon tarjoaa esimakua tulevasta Xenosis-julkaisusta.
The Exploding Eyes Orchestra on täyttänyt tehtävänsä, toteaa biisintekijä Tommi Hoffren.
Abhorrence on edelleen yhtä brutaali kuin kolme vuosikymmentä sitten.
Esikoispitkäsoitto ilmestyy loppukesästä.
Valkoinen kohina kohtaa mustan metallin.
"Ehkä melodisinta Brymiriä ikinä."
Rovaniemeläisyhtye julkaisee toisen studioalbuminsa toukokuussa.
Kappale on ensimmäinen lohkaisu yhtyeen tulevalta kolmannelta pitkäsoitolta.
Isobritannialaisyhtye julkaisee perjantaina debyyttialbuminsa deluxe-painoksen.