Etsi
Ensi vuonna 70 vuotta täyttävällä Steve Harrisilla ei ole aikomuksia lopettaa musiikkihommia.
Dickinson on myös melko varma siitä, ettei bändi olisi tänä päivänä siinä asemassa kuin on, jos hän ja kitaristi Adrian Smith eivät olisi palanneet riveihin.
Iron Maiden -kipparilla oli epäilyksensä laulajan paluun suhteen.
McBrain myös sanoo aikoneensa jättäytyä sivuun jo ennen tammikuussa 2023 saamaansa aivoinfarktia.
"Tästä tulee vaikeaa", muistelee Dickinson ajatelleensa sessioiden aluksi.
Tommy Johansson jälleen covereiden parissa.
McBrain jätti yhtyeen keikkakokoonpanon, mutta ei yhtyettä kokonaan.
Mitäs täällä on meneillään?
Pitkään työn alla ollut elokuva on vihdoin tulossa suuren yleisön katsottavaksi.
Iron Maiden -laulaja suoritti hiljattain alkuseremoniat Los Angeles Kingsin ja Colorado Avalanchen välisessä ottelussa.
Maailma on pilalla.
Iron Maidenin ensimmäinen kiertuekesä uuden rumpalin kanssa on osoittanut eron entiseen.
Synkkä ja tummanpuhuva The X Factor täyttää tällä päivämäärällä 30 vuotta.
Iron Maidenin primus motorilta kysyttiin yhtyeen hiljattaisesta kokoonpanomuutoksesta Rock Candyn haastattelussa.
McBrain jututti Paicea Metal Sticks -podcastin toisessa jaksossa.
Laulaja sanoo tuntevansa sekä surua että vihaa siitä, miten ihmisistä on tullut niin puhelinriippuvaisia.
Pedon luku ei ole koskaan kuulostanut tältä.
Iron Maiden -laulajalta löydettiin kasvain nielusta vuonna 2015, mutta se saatiin hoidettua sytostaatti- ja säteilyhoidolla.
Maalaisjärjellä pääsee pitkälle, tuumaa Dickinson.
Kotimaisten metallimuusikoiden Iron Maiden -tribuutti.
"Ilmassa on paljon raskautta, jota Maidenissä ei juuri käytetä hyväksi", laulaja tuumaa.
Dickinson tarjoili yleisölleen harvinaista herkkua.
Simon Dawson on tuonut soittoon vakautta, sanoo laulaja.
Simon Dawson on iloinen saamastaan vastaanotosta.
Paul Mario Dayn pesti hevijätissä kesti vain vuoden.