Etsi
Sergio Vega ei halunnut enää 12 vuoden jälkeen olla palkattu soittaja vaan osa bändin virallista kokoonpanoa.
"Pitää varmaan järjestää äänestys siitä, mitkä biisit levyiltä lisätään listalle!” Mr. Lordi väläyttää.
Yhtye tulkitsee levyllä myös Thin Lizzyä, Lynyrd Skynyrdiä ja ZZ Topia.
Bändin kiertueassistentti ehti onneksi apuun juuri ajoissa.
Melkoisen haikea tuulahdus menneestä.
Arched Fire ja Shadecrown tuovat suomalaisväriä kunnianosoitukselle.
Judas Priest -laulaja käy uudessa kirjassaan läpi rockin ja metallin historiaa ja kaikkea siihen olennaisesti liittyvää.
Hammett tuntee olonsa "epävarmaksi" ja "hermostuneeksi", kun ei voi tukeutua bänditovereihin uuden julkaisunsa kynnyksellä.
James LaBrie ja Mike Portnoy ovat jälleen hyvää pataa keskenään.
Viisikko iskee raskaasti Tampereen Yo-talolla ja Helsingin On the Rocksissa.
Fire on laulajan ensimmäinen soolosingle.
Mukana kitaristi Jukka Kyrön biisi biisiltä -kommentit.
White-Gluz pelkää myös sitä, että kiertävien bändien aikakausi on päättymässä.
Joseph Duplantier muistuttaa, että rokkitähtenä oleminen on paljon raskaampaa ja kuluttavampaa kuin monet kuvittelevat.
Ep-levyllinen soolomateriaalia seuraa myöhemmin perästä.
Brittiveteraani tähdittää uutta Summer Rock Turku -minifestivaalia.
Nihil toimii itsenäisenä julkaisuna joulukuussa ilmestyneen ep:n ja tulevan albumin välillä.
Pulkkinen hoitaa levyn kosketinsoitinosuudet.
John McEntee kertoi suru-uutisesta sosiaalisessa mediassa.
Yhtye pääsi jatkamaan esitystä välikohtauksen jälkeen.
Syynä huono ennakkomyynti.
Koomikko oli vain hetkeä aiemmin kuullut bändin musiikkia ensimmäistä kertaa.
This House Has No Home päättää Moonflowers-albumin.
Lacu Lahtinen auttaa ruotsalaisrokkareita hädässä.
Viimeinen Atlantis -näytelmä saa ensiesityksensä syksyllä.