Etsi
Vakavaan keuhkokuumeeseen sairastunut kitaristi menehtyi viime sunnuntaina.
Perkussionisti Chris Fehn ei kuulu enää naamioryhmään.
Illan avaa Musta Risti.
Konserttipaikka oli vain kilometrin päässä terrori-iskun tapahtumapaikasta.
Tapahtumassa vierailevat muun muassa Bob Kulick, Ron Keel ja Douglas Blair.
South Park pitää jälleen välivuoden.
Pitkäsoitto seuraa huhtikuussa.
Lähtö tapahtuu hyvässä hengessä, kertoo Ox.
Korjaamon perustuksia koetellaan lokakuussa.
Rumpali ehti äänittää osuutensa levylle ennen kuolemaansa.
Uusi pitkäsoitto julkaistaan kesällä.
Kumpi kansi on sinusta hienompi?
Pitkäsoitto seuraa toukokuussa.
Tutkijat käyttivät kokeessaan Bloodbathin musiikkia.
Bändillä on buukattuna myös Japanin-kiertue.
Óðn on vanha kappale, jota ei ole aiemmin julkaistu virallisesti.
Godsend on yhtyeen neljäs pitkäsoitto.
Westboro Baptist Churchin mielenosoitus hukkui kazoo-pillien meluun.
Sisältää myös ihka uusia tykityksiä.
Singlellä featuroi toinen vanhan liiton solisti Jari Hurskainen.
Ruotsalaisyhtyeen konsertti peruttiin vain tunteja ennen H-hetkeä.
Kampanjassa ovat mukana lisäksi Herra Ylppö, Steve 'n' Seagulls ja Petri Nygård.
Myös Fear of Domination ja Turisas mukaan.
Yo-talolla humpataan veteraanien tahdissa.
Liput myynnissä nyt.