Etsi
Synkkää on.
Äänestä suosikkejasi livekarsintoihin.
Tuleva levy on yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto.
Profetus maittoi arvostetun lehden kriitikkoraadille.
Goats of Doomin viides levy on ulkona ensi kuussa.
Juhlavuoden ohjelmistosta on muodostumassa erittäin komea.
Liput keikalle myynnissä nyt.
Animaatiovideosta vastaa Tuomas Kortelainen.
Viikinsaaressa raskaillaan taas elokuun alussa.
Yksi perustajajäsenistä palaa bändiin reilun kuuden vuoden tauon jälkeen.
Levylle on haettu edeltäjäänsä verrattuna erilaisempaa soundimaailmaa vanhaa unohtamatta.
Massacre tulee taas!
Arvostetun lehden kriitikkoraati piti Swallow the Sunin viimeisimmästä tuotoksesta.
Tuore single on jatkoa debyyttialbumille.
"Sopii erinomaisesti vaikka salitreenin tai juoksulenkin tsemppimusiikiksi”, tuumaa kitaristi Kuosmanen.
Steve Austinin kopla on riivannut itsestään esiin uransa yhdennentoista albumin.
Apocalyptican uusi albumi julkaistaan tammikuussa.
Hail Yourself on uusin näytepala tulevalta Firebride-levyltä.
MMXX-albumi näkee päivänvalon tammikuussa.
Kvelertak antaa studiovideoillaan esimakua tulevasta.
Midnightin musiikin perusarvot ovat kohdillaan.
God Dethronedin uusi levy vie yhtyeen musiikkia aiempaa tunnelmallisempaan suuntaan.
Mortiisin uusi musiikkivideo on kotimaista kädenjälkeä.
Carcass tarjoilee välipalan kokopitkää odotteleville.
Mgła saapuu ensi kesän ainoalle Suomen-festarikeikalleen Nummijärvelle.