Etsi
Harvemmin sitä kuulee black metal -miehiä tällaisessa yhteydessä.
Nachtmystiumin nokkamies Blake Judd on ollut aiemminkin pulassa, kun hän rahoitti heroiiniharrastustaan fanien rahoilla.
Nummirockia vietetään taas 19.-22. kesäkuuta.
Minirundin lämmittelijänä toimii helsinkiläinen Wishing Well.
Karl Logan on jo päässyt vapaaksi takuusummaa vastaan.
Puolassahan nämä äärimetallihommat tunnetusti osataan.
Grindcoreyhtye myöntää bändin sisäiset erimielisyydet.
Laulaja Jonne Järvelä vinkkaa, että kiertueella kuullaan paljon tuoreimman levyn materiaalia.
Lipunmyynti alkaa maanantaina 29. lokakuuta.
Uutta levyä työstetään parhaillaan.
Behemoth-nokkamies keskustelee metallimusiikin tilasta.
Ensi vuosi tuo tullessaan yhdeksännen Nile-kokopitkän.
12 artistia kahdella lavalla. Elmun baarin lisäksi myös Nosturi on valjastettu tapahtuman käyttöön.
Jonathan Davisin vaimo menehtyi traagisesti alkusyksyllä.
Allan Johnsonin mukaan kitaristi ei koskaan antanut kunnon syytä lähdölleen.
Parasight löytyy yhtyeen loppukesästä julkaistulta debyytiltä.
Uusi In the Woods...-albumi on ulkona kuukauden kuluttua.
Tapahtumaan on jo myynnissä early bird -lippuja.
Näytepalaksi tarjoillaan Kävelevä ruumis.
Kappale kuultiin Metallican juhliessa 30-vuotista uraansa 2011.
Kappale löytyy Bring Me the Horizonin tulevalta pitkäsoitolta.
Yuimetal jättää yhtyeen terveysongelmien vuoksi.
Tässä maistiaisena Endless Plains of Dust.
Jansenin mukaan Northwardia ei pidä ajatella bändinä vaan projektina.
Jinjer tuo uutta musiikkia parin vuoden tauon jälkeen.