Etsi
Yhtyeet lykkäävät Euroopan-kiertueensa hamaan tulevaisuuteen koronaviruksen vuoksi.
Caskets Openin uusi levy on ulkona pian.
Yhtyeet ehtivät soittaa vain yhden keikan ennen loppukiertueen peruuntumista.
Julkaistu Infernossa 1/2020.
Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle päivämäärälle.
Feverish Trinity on yhtä vaille valmis.
Yhtyeen mukaan korvaavia päivämääriä etsitään kuumeisesti.
"Käytännössä kiertueen toteuttaminen on mahdotonta näissä olosuhteissa."
Plague Peasant on kakkoslevy The Covenin kolmas singlelohkaisu.
Melodista heavyä soittava Crow’s Flight palaa pitkältä levytystauolta mukanaan huipputasoinen albumi.
Vio-lencen ura on lähtenyt uuteen nousuun.
Phil Anselmolla riittää puuhasteltavaa.
Tälle vuodelle ostetut liput käyvät sellaisenaan ensi vuonna.
Yhtye esittelee tulevaa debyyttiään uudella The Game -singlellä.
Kesäfestarit ovat toistaiseksi turvassa, mutta useat isot konsertit ovat perumisuhan alla.
Kitaristin mukaan yhtye on onnistunut tekemään saman kuin vaikkapa AC/DC tai Iron Maiden.
"Stream of Moments on biisi, jonka toivomme herättävän ihmisissä ajatuksia."
Kirjoittaja on toisinaan osannut nauraa jopa itselleen.
Yhtye siirtää koko Euroopan-kiertueensa myöhemmäksi koronaviruksen vuoksi.
Carach Angrenin hommat ovat odotetusti isollaan.
Pikakassalla taas!