”Kiitos kaikki fanitoukat” – Slipknotin uusin jäsen julkaisi ensimmäisen päivityksensä yhtyeen riveissä

Fanien arvelut vahvistuivat oikeiksi.

04.05.2024

Huhumylly yhdysvaltalaisen Slipknotin ympärillä on kuhissut kiivaasti viime vuoden loppupuolelta saakka, kun yhtye ilmoitti antaneensa lapikasta rumpalilleen Jay Weinbergille. Ilmoitus kuitenkin poistettiin hetkeä myöhemmin, ja jonkin aikaa kansalaiset olivat epätietoisia onko Weinberg todella lähtenyt yhtyeestä vaiko ei.

Weinberg kuitenkin vahvisti epäilyt ja kertoi erottamisen tulleen hänelle täysin yllättäen. Yhtä yllättyneitä olivat myös fanit.

Pian alettiin tietenkin arvailemaan, kuka mahtaa seuraavaksi istahtaa rumpupallille. Osa uskoi vuorenvarmasti, että jatkaja olisi muun muassa Venom Inc. -yhtyeessä soittanut Jeramie Kling.

Tämä huhu jatkoi sitkeästi lentoaan siihen saakka, että yhtyeen laulaja Corey Taylor ampui sen julkisesti alas. Edelleenkään seuraajan henkilöllisyydestä ei kuitenkaan annettu mitään vinkkiä.

Oikeille jäljille vihdoin osoittanut vinkki tarjoiltiin bändin Instagram-tilillä julkaistussa kuvassa, jossa oli katkennut rumpukapula ja kuvateksinä vain “harjoitukset.” Terävimmät Sherlockit päättelivät kapuloiden merkistä, että uusi pannuttaja olisi hetkeä aiemmin Sepulturasta äkisti juuri ennen maailmankiertuetta eronnut Eloy Casagrande.

Näinhän siinä tosiaan kävi: Casagrande julkaisi omalla Instagram-sivullaan huhupuheet vahvistavan päivityksen.

– Jännittävä hetki. Aiemmin mahdoton. Ei ole mitään hävittävää, ei ole mitään voitettavaa. On vain elämistä. Olemme täällä yhtä.

– Kiitos luottamuksesta, Slipknot. Kiitos kaikille fanitoukille ympäri maailman. Nähdään tien päällä. Täältä pesee lisää kipua.

Päivitys alla.

Lisää luettavaa