Etsi
Mäntysaari tuuraa Kiko Loureiroa Megadethin syyskiertueella.
Yhtye on osana marraskuussa järjestettävää Sonic Rites: Fall Fest 2023 -tapahtumaa.
A Game of Chess on ensimmäinen maistiainen tulevalta debyyttipitkäsoitolta.
Harvinaista videopätkää Panteran Power Metal -ajoilta.
Luvassa on jälleen täyslaidallinen groovaavaa ja sotaisaa runttausta Obituaryn, Six Feet Underin ja Cannibal Corpsen hengessä.
Wintersunin Teemu Mäntysaari hyppää Kiko Loureiron saappaisiin.
Scott Weinrich vaikuttaa olevan innoissaan tulevasta levystä.
Sargeistin kryptassa tapahtuu.
"Kaikki näkevät siitä aina vain [hyvän] puolen, mutta olen hyvin tietoinen siitä toisesta puolesta, joka lähes tappoi minutkin", Hammett tuumaa.
Laulaja sai keväällä sydänkohtauksen, jonka seurauksena tälle tehtiin nelinkertainen ohitusleikkaus.
Rässi raikaa Tampereella ja Helsingissä.
Cazaresin mukaan uusi laulaja Milo Silvestro on bändistä yhtä innostunut kuin kitaristi on aina ollut.
Blood Incantationin seuraava julkaisu tulee ulos lähes varkain.
Blender Bender on toinen singlelohkaisu tulevalta Fatal-pitkäsoitolta.
"Sellainen palvelee lähinnä soittajaa itseään", tuumaa Snider.
Hienosti Domino Santantonio pääsee jyvälle.
Ei aivan tavallisin harrastus. Eikä turvallisin.
Arizonan konsertti jouduttiin siirtämään.
Suru-uutisia maailmalta.
Anonymiteetin mukanaan tuomat ongelmat.
Melodista death metalia ja vanhaa heavyä naittava Vansidian luottaa keskivertoa luomumpaan ilmaisuun.
Käsittelyssä kuuma peruna.
On ne koneita, on ne.
Uutta musiikkia parin vuoden takaiselta Euroviisuvoittajalta.
Pian on faneille namiskuukkelia luvassa.