90-luvun perinteitä ilman turhaa hienostelua – arviossa White Death

Arvio on julkaistu Infernossa 2/2017.

White Death
White Death
Werewolf

Avoimin mielin ja käsi sydämellä voin julistaa jo tässä vaiheessa eteläkarjalaisen White Deathin esikoisalbumin vuoden ehdottomasti parhaaksi black metal -julkaisuksi. Suorituksen arvoa nostaa bändin kyky tehdä vakuuttavasti 90-luvun musiikillisia perinteitä ja alakerran herraa kunnioittavaa (mutta muita rienaavaa) mustaa metallia ilman minkäänlaisia turhia krumeluureja ja hienostunutta mystisyyttä.

Ikonisista bändeistä puhuttaessa etenkin Emperorin ensimmäisen ep:n ja In the Nightside Eclipsen vaikutus kuuluu vahvana. Kummassakin bändissä on samaa kylmyyttä, majesteettisuutta, pimeyttä ja viiltävyyttä. Lappeenrantalaiset eivät kuitenkaan kopioi norjalaisia, vaan pukevat pikemminkin keisarin uuteen, itselleen hyvin sopivaan sotisopaan.

Napakanmittaisen levyn viimeinen niitti isketään White Death’s Power -päätösraidalla, joka sisältää vahvoja kukkopillihevin peruselementtejä aina akustisista kitaroista yksinkertaisiin kansanlaulumelodioihin ja puhtaaseen hoilotukseen. Monen muun käsittelyssä lopputulos kuulostaisi ainoastaan falskilta ja huvittavalta, mutta tämä bändi onnistuu tekemään uljaan, tyylikkään ja sotaisan hymnin.

Juice Leskinen runoili tähänkin tilanteeseen osuvasti Musta aurinko nousee -kappaleessaan: ”Kun henki on vahva, niin vähäkin työ riittää maailman luomiseen.” Ilmeisen vahvasta hengestään huolimatta White Death ei sentään luo uutta universumia, mutta kekäleiksi hiipunut entisaikojen maailma roihahtaa takaisin komeisiin liekkeihin.